Tunnista nämä 13 kryptovaluuttoihin liittyvää riskiä ennen sijoittamista

Tunnista nämä 13 kryptovaluuttoihin liittyvää riskiä ennen sijoittamista
Bitcoin. Kuva: Unsplash

Kryptovaluutat ovat tulleet monille tutuksi ainakin nimen puolesta etenkin Bitcoinin noustua otsikoihin hintansa puolesta. Siinä missä osakkeisiin sijoittaminen on säädeltyä ja verrattain turvallista (ei toki riskitöntä), kryptovaluuttojen kohdalla tilanne on erilainen.

Lohkoketjupohjaiset kryptovaluutat voivat olla rahoitusalaa mullistava digitaalinen innovaatio ja mahdollisuus, mutta riskittömiksi niitä ei voi luonnehtia.

Lue myös: Google aikoo hyväksyä kryptovaluutat maksuvälineenä pilvipalveluissa

Niranjan Sapkota on tunnistanut tuoreessa Vaasan yliopiston rahoituksen alan väitöskirjassaan 13 eri tyyppistä kryptovaluuttoihin liittyvää riskiä.

Riskin määrä ja luonne vaihtelevat valuuttojen eri ominaisuuksien mukaan. Yksi suurimmista riskeistä on Sapkotan mukaan kryptovaluutan maksukyvyttömyys.

– Yli 12 000 eli yli 60 prosenttia kryptovaluutoista on mennyt konkurssiin tai kokonaan hävinnyt sen jälkeen, kun kuuluisin kryptovaluutta Bitcoin syntyi vuonna 2009. Osa valuutoista on edelleen romahduksen partaalla.

Lue myös: Yhteiskunnallinen riski kryptovaluutoissa voi kasvaa institutionaalisten sijoittajien myötä, kertoo uusi väitös

Sapkota tunnistaa muun muassa kestävyysriskin, valuutan yksityisyyteen liittyvän eristäytymisriskin, sentimenttiriskin ja spekulointiin liittyvän riskin. Lisäksi kryptovaluuttojen riskit voivat liittyä myös vakauteen, huijauksiin, turvallisuuteen, säilytykseen ja skaalautuvuuteen. Koulutustaso, yhteiskunnalliset riskit sekä esimerkiksi regulaatioon eli sääntelyyn liittyvät systeemiset riskit voivat myös vaikuttaa valuuttoihin.

Tyypillisimmin usein realisoituva riski on sijoittaa tuoreeseen valuuttaan, jonka ensimmäinen päivä on ollut vahva. Hype kuolee helposti pois ja valuutta voi pian olla arvoton. Siksi sijoitusten hajauttaminen ja oma huolellinen perehtyminen sijoituskohteeseen on tärkeää.

Lähde: Vaasan yliopiston tiedote.

Päätoimittaja