Yli 40 miljoonan euron murto – suosituin kryptopörssi hakkeroitiin

Kryptovaluutat. Kryptovaluuttamaailmassa erilaisten pörssien hakkerointi on jo tuttu juttu ja jatkuvasti läsnä oleva uhka. Siksi usein kannattaakin panostaa rahaa siihen, että rahakkeet saa pidettyä omassa lompakossa turvassa. Nyt tullut murto on kuitenkin yksi merkittävimpiä pitkään aikaan.

Binance, yksi suurimpia kryptovaluutta-alan toimijoita ja volyymiltaan yksi suurimmista pörsseistä, on joutunut hakkeroinnin uhriksi. Hakkerit ovat onnistuneet viemään jonkin lohkon siirtymisen yhteydessä peräti 7000 bitcoinin edestä rahaa, mikä vastasi murtohetkellä yli 40 miljoonaa dollaria.

Murto tehtiin binancen “hot walletista” eli lompakosta, joka on käytössä treidausten yhteydessä. Pahimmalta katastrofilta vältyttiin kuitenkin, sillä aktiivisessa lompakossa on vain 2 % Binancen kaikista hallussa olevista varoista.

Hakkerointi tehtiin ilmeisesti useamman eri taktiikan avulla. Käytössä oli 2-vaiheisen tunnistamisen ohittamista muun muassa kalastelemalla näitä tietoja, minkä lisäksi hakkerit onnistuivat ilmeisesti lisäämään joitain viruksia Binancen tietokantaan.

Varotoimenpiteenä Binance on sulkenut toistaiseksi kaikki talletukset ja nostot palvelustaan. Treidaamista voi silti vielä jatkaa.

Käyttäjille ei kuitenkaan pitäisi tulla taloudellisia menetyksiä, sillä Binancella on oma puskurirahastonsa tätä varten, joka koostuu pörssin treidaamisesta kerätyistä maksuista.

Binance jatkaa asian tutkimista ja tiedottaa tutkinnan etenemisestä.

Mainos

Päätoimittaja