Jouluaaton ohjelmavinkit – ilta alkaa Joulupukin Kuumalla Linjalla

Hyvää joulua kaikille lukijoille! Jouluna on hyvä rauhoittua läheisten ja myös television ääressä.

Kokosimme hyvät ohjelmatärpit joulua varten. Nämä klassikot ovat siivittäneet meidän joulua useana vuotena. Näiden vinkkien avulla pysyt kartalla päivän tapahtumista!

Joulupukin kuuma linja

Kuva: YLE

Joulu alkaa perinteisesti Joulupukin Kuumalla Linjalla, joka alkaa kello 8 aamulla Yle TV 2:lla ja Areenassa.

Joulupukin kuumalle linjalle voi osallistua esimerkiksi täältä. Kuuma Linja kestää kello 11:28 asti, jonka jälkeen tulee perinteinen Lumiukko. Ohjelman välissä tulee monia lastenohjelmia.

Joulurauhan julistus

Turussa julistetaan joulurauha myös vuonna 2022. Kuva: Unsplash

Joulurauha julistetaan perinteisesti Suomen Turussa kahdella kotimaisella kielellä. Lähetys alkaa kello 11:55 ja joulurauha julistetaan yleensä noin 12 aikaan. Perinne on jokavuotinen ja näkyy YLE TV1:llä.

Joulutarina

Joulutarina on koskettava suomalainen jouluelokuva. Kuva: Marco Melander

Yksi Suomen ehdottomasti paras jouluelokuva on Joulutarina, joka kertoo tarinan siitä, miten joulupukista tuli joulupukki. Elokuvaa on levitetty myös kansainvälisesti.

Elokuva kertoo koskettavan tarinan joulupukin lapsuudesta ja siitä, miten orpolapsesta kasvoi lopulta kaikkia ajatteleva joka joulun sankari. Elokuvassa nähdään myös Antti Tuisku.

Joulutarina tulee vuonna 2023 jouluaattona kello 17:30.

Päätoimittaja