Keva on luopunut Suomen kauppakeskuksiin sijoittamisesta – Ruotsi kiinnostaa silti edelleen

Kauppakeskuksiin sijoittaminen on nykyään mahdollista myös yksityisille toimijoille. Suurimmat omistajat Suomessa ovat kuitenkin noin 20,5 % omistuksella suomalaiset eläkeyhtiöt. Julkisten alojen eläkevakuuttaja Keva on Suomen neljänneksi suurin kauppakeskusomistaja.

Hintaoppaalla vertaat kätevästi eri tuotteiden hinnat ja löydät halvimman vaihtoehdon! Lataa ilmainen sovellus alla olevista linkeistä:

Hintaopas Google Play

Hintaopas Appstore

Kevan kiinnostus suomalaisia kauppakeskuksia kohtaan on kuitenkin hiipunut, sillä se ei ole sijoittanut niihin viiteen vuoteen. Taustalla on kuulemma se, ettei Kevalla ole kauppakeskuksiin perehtyneitä henkilöitä, ja kauppakeskusten sijaan toimistotilat vaativat vähemmän työtä omistajalta. Ruotsissa Keva on osaomistajana peräti 15 kiinteistössä.

Taustalla on Ruotsissa vallitseva kasvu.

”Kaupallisten tilojemme myynnit ovat olleet kasvussa Ruotsissa, mutta täällä ei ole ollut samalla tarkastelujaksolla ­positiivista ­virettä”, sanoo Kevan kiinteistöjohtaja Petri Suutarinen.

Ostoskeskuksissa on useiden eri toimialojen vuokralaisia, joten kassavirta on hajautettu. Toisaalta viime aikoina vuokrasopimukset ovat lyhentyneet, mikä lisää vastaavasti työn määrää tuottojen eteen.

Mainos

Error, group does not exist! Check your syntax! (ID: 5)

Lähde: talouselama.fi

Päätoimittaja