Kokoomuksen Vestman kritisoi hallitusta pienydinvoimaloiden rakentamisenhidastamisesta

Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman on tyytyväinen uutisiin, joissa suomalaiset energiayhtiöt ovat ilmaisseet suunnittelevansa pienydinvoimainvestointeja. Vestman muistuttaa, että suurin este pienydinvoimahankkeiden tiellä on saamaton hallitus.

Fortum on eilen julkaistussa tiedotteessaan ilmoittanut käynnistävänsä selvityksen uuden ydinvoiman tulevaisuuden edellytyksistä. Samoin Helsingin kaupungin omistama energiayhtiö Helen on ilmottanut Helsingin Sanomille olevansa kiinnostunut rakentamaan pienydinvoimaloita Suomeen.

Lue myös: Kokoomus haluaa alentaa sähkön hintaa ja uudistaa energiamarkkinoita

Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestmanin mielestä uutiset ovat merkittäviä, mutta pelkää Suomen jäävän jälkeen sääntelyn takia.

“On todella hienoa, että markkinoilla on vakavaa kiinnostusta uusia ydinvoimainvestointeja kohtaan. Viesti meille päättäjille on selvä. Sääntelyn esteet ja hidasteet on raivattava rivakasti. Lisäksi eduskunnan on sitouduttava antamaan myönteinen periaatepäätös kaikille vähimmäisvaatimukset täyttäville ydinvoimahankkeille”, Vestman sanoo Kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedotteessa.

Kokoomus peräänkuuluttaa nopeaa toimintaa pienreaktorien suhteen. Sääntely kuitenkin hidastaa toimintaa.

“Pienreaktoreiden hidasteena on suurten reaktoreiden ehdoilla tehty laki ja muu sääntely. Pienreaktorit tulisi muun muassa vapauttaa reaktorikohtaisesta periaatepäätöksestä siirtymällä tyyppihyväksyntään. Kalliisiin ydinvoimainvestointeihin on voitava ryhtyä ilman riskiä siitä, että hanke kaatuu poliittisiin syihin”, Vestman paaluttaa.

Kokoomus oli pitkään hallituksessa, mutta ei omilla hallituskausillaan edistänyt pienreaktorien rakentamista tai luopunut fossiilisista polttoaineista, vaikka Venäjän uhka oli viimeistään Krimin valtauksen jälkeen kaikkien tiedossa.

Lue myös: Petteri Orpo avaa Kokoomuksen ilmastopolitiikkaa

Päätoimittaja