Kuluttajien luottamus ennätysmatalalla

Kuluttajien luottamus on tällä hetkellä ennätysheikolla tasolla. Usko omaan talouteen nyt ja tulevaisuudessa on koetuksella.

Kuluttajista jo 38 % arvioi, että heidän oman taloutensa tila on nyt huonompi kuin vuosi sitten. Vain 16 % kuluttajista piti omaa talouttaan joulukuussa viimevuotista vahvempana. Moni ei myöskään usko hankkivansa kestotavaroita. Arvio työttömyyden tai lomautuksen uhasta ei ollut kuitenkaan kasvanut.

“Sota-aika painaa kuluttajien mieltä, eikä koronakaan ole täysin kadonnut. Jokaisen omaa taloutta kouraisee hintojen raju nousu, varsinkin sähkön, bensan ja elintarvikkeiden. Ostovoima on heikentynyt eikä kalliimpaan kuluttamiseen koeta nyt olevan mahdollisuuksia. Lainojen korotkin ovat nyt ihan toista kuin pitkään aikaan”, taustoittaa Tilastokeskuksen yliaktuaari Pertti Kangassalo.

Kangassalon mukaan positiivista on se, että työpaikkoja on reilusti ja osa kuluttajista ehti kerryttää säästöjä koronan aikana.

Lue myös: Suomen työllisyys ennätyslukemissa – työttömyysaste jopa pienempi kuin Ruotsissa

84 % kuluttajista oli joulukuussa sitä mieltä, että Suomen taloustilanne on tällä hetkellä huonompi kuin vuosi sitten, ja vain 3 % näki sen parempana. Arvio oli siis harvinaisen synkkä, vaikka parani hieman marraskuusta. Kangassalon mukaan taustalla on yleiseurooppalainen epävarmuus talouden kehittymisestä.

Lähde: Tilastokeskus

Päätoimittaja