Lähes joka kolmas lapsiperhe joutuu tinkimään perustarpeistaan

Väestöliiton selvityksestä käy ilmi, että lapsiperheet ovat aiempaa tyytyväisempiä nykyään harrastettuun perhepolitiikkaan. Kaikilla tilanne ei kuitenkaan ole hyvä.

Lähes kolmannes lapsiperheistä on joutunut tinkimään perustarpeista, kuten ruuasta ja lääkkeistä.

– Uusin Väestöntutkimuslaitoksemme tekemä kysely osoittaa, että kansalaisten tyytyväisyys harjoitettuun perhepolitiikkaan on lisääntynyt. Tämä on ilahduttavaa. Samanaikaisesti toimintaympäristössämme olevat monet haasteet ja elinkustannusten nousu on kärjistänyt sitä huolestuttavaa suuntaa, että 29 prosenttia lapsiperheistä joutuu tinkimään perustarpeista, melkein yhtä suuri osa lasten harrastuksista ja melkein puolet kodin ja tavaroiden korjauksista. Perheiden pärjäämistä onkin tuettava voimakkaammin, toteaa Väestöliiton toimitusjohtaja Eija Koivuranta.

Nykyinen Sanna Marinin hallitus on tehnyt lukuisia parannuksia etenkin pienituloisten lapsiperheiden toimeentulon parantamiseksi.

Lähde: Väestöliiton tiedote

Päätoimittaja