OAJ vaatii lisäpanostuksia koulutukseen

OAJ vaatii lisäpanostuksia koulutukseen
Eri aloilta valmistuvien välillä on selviä eroja sukupuolen osalta.

OAJ eli Opetusalan Ammattijärjestö on julkaissut eduskuntavaalitavoitteensa. Järjestö vaatii lisäpanostuksia koulutukseen ja haluaa lopettaa leikkauspolitiikan.

Viime vuosien mullistukset, maailmanlaajuinen pandemia ja sota Euroopassa, ovat panneet suomalaisen yhteiskunnan koetukselle. Tulevaisuudessa ratkaistavana on yhä myös muita viheliäisiä ongelmia kuten kestävyysvaje, työvoimapula ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen.

– Vain laadukkaalla kasvatuksella, koulutuksella ja tutkimuksella takaamme sen, että muuttuvan tulevaisuuden ja sen haasteiden edessä suomalaisilla on valmiudet löytää ratkaisut näihin ongelmiin, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto.

Lue myös: Suomen ammatillinen koulutus on erittäin sukupuolittunutta, opettajien palkat verrokkimaita perässä

OAJ:n mukaan koulutuksella ja kasvatuksella on valtava merkitys koko kansalle.

Kouluturahoitus riittämätöntä

Suomalainen koulutus on nyt vedenjakajalla. Suomi saavutti pitkään erinomaisia koulutustuloksia jopa vähemmällä rahalla kuin verrokkimaat. Nyt kilpailu osaamisesta kovenee ja maailmalla panostetaan koulutukseen, mutta Suomen oppimistulokset vain heikkenevät ja koulutuspanostukset jäävät jälkeen verrokkimaista. Koulutuksesta leikattiin erityisesti Juha Sipilän hallituskaudella.

– Koulutusrahoituksemme taso on jäänyt täysin kestämättömäksi, Murto sanoo.

Koulutuksen kokonaisrahoituksen taso on pitkällä aikavälillä nostettava muiden Pohjoismaiden tasolle. Tämän toteutumiseksi tulevalla hallituskaudella on lisättävä koulutuksen kokonaisrahoitusta ja vältettävä koulutusleikkauksia.

– Konkreettisena toimena on tehtävä päätökset siitä, että ikäluokkien pienemisen myötä vapautuvat valtion rahoitusosuudet käytetään kasvatukseen ja koulutukseen.

Ilman riittävää perusrahoitusta on mahdotonta saavuttaa koulutukselle asetettuja tavoitteita tai ratkoa vastassa olevia ongelmia, OAJ:n tiedotteessa kerrotaan.

OAJ:n mukaan pelkät ylevät juhlapuheet eivät riitä, vaan koulutukseen vaaditaan runsaasti konkreettisia tekoja.

OAJ julkisti eduskuntavaalitavoitteensa Maailman opettajien päivänä 5.10. Tavoitteet kokonaisuudessaan ovat luettavissa osoitteessa oaj.fi/vaalit2023.

Päätoimittaja