OAJ vaatii oikeuskanslerilta tutkintaa Helsingin kaupungin palkkasekoiluista

Opetusalan Ammattijärjestö on pyytänyt oikeuskansleria tutkimaan, ovatko Helsingin kaupungin viranhaltijat ja luottamushenkilöpäättäjät toimineet lainvastaisesti päättäessään hankkia ja ottaessaan käyttöön Sarastia-palkanmaksujärjestelmän.

Sarastian käyttöönotto oli farssi, sillä se ei ollut valmis ja luotettava eikä vastannut niitä laatuvaatimuksia, joita voidaan kunnalliselta palkanmaksujärjestelmältä edellyttää.

Lue myös: OAJ vaatii lisäpanostuksia koulutukseen

Myös ongelmien korjaamisessa ja henkilöstölle tiedottamisessa on ollut olennaisia ja vakavia puutteita koko prosessin ajan.

“Helsingin kaupunki on toiminut huolimattomasti ja piittaamattomasti, mikä on räikeästi rikkonut viranhaltijoiden ja työntekijöiden perusoikeuksien toteutumista. Viranhaltijoilla ja työntekijöillä on perustuslain mukaan oikeus hankkia toimeentulonsa työllään. Samaten heillä on laillinen oikeus palkkaan ja siihen, että se maksetaan ajallaan ja oikeamääräisenä, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto toteaa OAJ:n tiedotteessa.

“Kaupunki on toistuvasti ja vakavasti rikkonut lakisääteisiä velvoitteitaan. Siksi jätimme kantelun”, Murto perustelee.

Päätoimittaja