Paljonko on suomalaisen keskipalkka, paljonko Kela maksaa työmarkkinatukea? Erot ovat valtavat

Mediassa keskustellaan usein eri poliitikkojen aloitteesta sosiaaliturvan ja palkkojen erosta. Oikealla kritisoidaan laajalti sosiaaliturvan runsautta, kun taas vasemmalla ajetaan yleisesti korotuksia etuuksiin. Mutta paljon on esimerkiksi alimman työmarkkinatuen ja palkkojen ero?

Kela maksaa työmarkkinatukea niille työttömille työnhakijoille, joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan tai peruspäivärahaan.

Lue myös: Työttömien määrä jatkaa laskua

Peruspäiväraha on suuruudeltaan saman kokoinen kuin työmarkkinatuki, mutta sitä maksetaan ilman tarveharkintaa. Ansiopäiväraha maksetaan työttömyyskassojen kautta ja se on riippuvainen työttömyyttä edeltäneistä tuloista.

Työttömyysturvan saaminen edellyttää ilmoittautumista työttömäksi työnhakijaksi ja tiettyjen ehtojen täyttämistä.

Työmarkkinatuen määrä jää jälkeen ansiotuloista

Kelan maksaman työmarkkinatuen määrä on 35,72 euroa päivältä ja sitä maksetaan 20 arkipäivän maksuerissä. Keskimäärin työtön saa maksuun kerrallaan 571,52 euroa. Koska maksueriä on 13 vuodessa, maksetaan kuukaudessa keskimäärin 614,38 euroa. Lisäksi lapsista voidaan maksaa korotusta ja kulukorvausta voi saada eri Te-palveluiden järjestämän toiminnan ajalta.

Vuonna 2021 suomalainen tienasi töistään keskimäärin 3734 euroa kuukaudessa. Alin kymmenys tienasi 2302 euroa kuukaudessa.

Lue myös: Suomalaisen keskiluokan mielestä sosiaaliturva on liian suurta

Eroa on siis 1627,62 euroa jopa matalapalkkaisimpien keskiarvoon, joten ero on valtava ja asettaa kyseenalaiseksi arviot siitä, että sosiaaliturva olisi liian korkeaa. Toki palkat on tässä huomioitu bruttona ja työttömyysturva nettona etuusveron (20 %) mukaan. Verokortin ja uuden veroprosentin voi hakea verottajan kautta.

Suomi on saanut myös useita nootteja Euroopan neuvostolta liian matalasta sosiaaliturvasta.

Päätoimittaja