Sähköpotkulautojen vuokraus on jatkanut kasvuaan

Sähköpotkulautojen vuokraus on jatkanut kasvuaan
Sähköpotkulauta. Kuvituskuva.

Sähköpotkulautojen vuokraus on jatkanut kasvuaan Suomessa. Vuonna 2022 markkinoilla on peräti 10 eri toimijaa 40 eri kaupungissa.

Vuonna 2021 Suomessa tehtiin sähköpotkulautamatkoja yli 11 miljoonaa ja matkakilometrejä kertyi yli 19 miljoonaa. Toimijoiden määrä on kasvanut selvästi, sillä vuonna 2020 markkinoilla oli neljä vuokraajaa, nyt niitä on kymmenen. Kuntien määrä on noussut kuudesta 40:een.

Lue myös: Tutkijoiden mukaan liikenteen päästötavoitteita ei saavuteta nykytahdilla

Lisääntynyt tarjonta on näkynyt myös sähköpotkulautojen määrässä. Traficomin yrityksiltä saamien tietojen mukaan vuonna 2021 tarjolla oli jo 34 000 sähköpotkulautaa eli tarjonta oli miltei kolminkertainen määrä vuoteen 2020 verrattuna. Sähköpotkulaudat ovat osaltaan korvanneet autoilua ja myös kevyen liikenteen muuta liikkumista.

“Määrä on jatkanut kasvuaan myös tänä vuonna. Esimerkiksi Helsingissä oli kesällä enimmillään 18 000 sähköpotkulautaa eli noin kaksinkertainen määrä vuoteen 2021 verrattuna”, kertoo Traficomin johtava asiantuntija Juha-Pekka Konttinen.

Onnettomuudet vähentyneet yhteistyön kautta

Sähköpotkulaudoilla ajetut onnettomuudet ovat saaneet paljon palstatilaa mediassa, eikä ilman syytä. Moni onnettomuus on tapahtunut liian nopean vauhdin sekä huolimattoman ajamisen ja humalan takia.

Lue myös: Muistatko vielä Temptation Island Suomen 6.kauden parit? Näin siinä kävi, parien tilanne nyt

Tätä ongelmaa on alettu taklata eri kaupungeissa yhteistyön kautta.

“Esimerkiksi Helsingissä on sovittu vuokrattavien potkulautojen nopeusrajoituksista, viikonloppuöiden käyttökatkoista ja käyttämättömien lautojen siirroista keskustassa. Ydinkeskustassa on varattu myös erillistä tilaa pysäköintiin. Nämä ovat vähentäneet HUS:n tilastojen mukaan onnettomuuksien määrää, mutta turvallisuuden eteen on vielä tehtävä lisää töitä”, johtava asiantuntija Inkeri Parkkari kertoo Traficomin tiedotteessa.

Esimerkiksi Helsingin alueella onnettomuuksien määrä on laskenut yli 50 prosenttia vuoden takaisesta tarkastelujaksosta. Tammi-elokuun välillä onnettomuuksia oli vuonna 2021 yhteensä 374 kappaletta, tänä vuonna 150 kappaletta.

Lähde: Traficomin tiedote

Päätoimittaja