SDP:n Linden varoittaa hyvinvointialueiden oman palvelutuotannon riittämättömyydestä

SDP:n kansanedustaja Aki Linden varoittelee liiallisesta yksityistämisestä. Lindenin mukaan julkisen palveluntuotannon tulee olla riittävällä tasolla terveen kilpailun säilyttämiseksi.

Aihe nousi ajankohtaiseksi, kun viime aikoina moni palveluntuottaja on ollut ongelmissa esimerkiksi vanhustenhoidon yksityistämisen takia. Hinnat ovat kohonneet reilusti tai yksityiset ovat lopettaneet toiminnan kokonaan, jolloin julkisen puolen tulee järjestää lain mukaan palvelut kuluista riippumatta.

Lue myös: SDP:n Mäkynen kritisoi Kokoomusta ratkaisujen puutteesta

Yksityistä puolta Linden ei kuitenkaan tyrmää täysin.

“On selvää, että monituottajamallia tarvitaan Suomessa myös jatkossa. Nyt jos koskaan on alueilla kuitenkin kiinnitettävä huomiota siihen, millä tasolla hyvinvointialueiden palveluita tuotetaan itse, ja kuinka paljon alueilla tukeudutaan ulkoistuksiin. Jos alueille muodostuu riippuvuussuhde esimerkiksi yksittäisten tuottajien palveluista, käy se julkiselle puolelle helposti hyvin kalliiksi”, Lindén kertoo SDP:n tiedotteessa.

Kilpailu pidettävä yllä palvelutuotannossa

Lindenin mukaan pienet korotukset ovat ok, mikäli kyseessä on nousevien kustannusten kattaminen.

“Oman tuotannon mitoituksesta on nimenomaan huolehdittava, ettei epätervettä riippuvuutta yksityisestä tuotannosta tai yksittäisestä palveluntarjoajasta pääse syntymään. Lisäksi hinnoittelun kannalta on aivan keskeistä, että oma tuotanto on riittävällä tasolla, jotta olemassa on vertailukelpoista tietoa palveluiden tuottamisen todellisista kustannuksista. Terveen hintakilpailun ylläpitäminen on tärkeää, jotta myös verovaroja kohdennetaan vastuullisesti ja parhaalla mahdollisella tavalla kansalaisten palveluiden hyväksi”, Linden toteaa.

Lue myös: Voiko toimeentulotukea saada, jos on säästöjä? Vastauksia kysymyksiin toimeentulotuesta

Oma tuotanto pitää kuitenkin olla kohdallaan hintakilpailun takaamiseksi.

“Ulkoistaminen voi olla kannattavaa, jos kilpailutilanne on terveellä tasolla. Toisaalta nämä suurimmat vaatimukset hinnankorotuksista, joita julkisuudessakin on ollut näkyvästi esillä, antavat aidosti aihetta kysyä, onko kilpailu tällä hetkellä riittävää koko maan tasolla”, Lindén toteaa.

Päätoimittaja