Suomesta lähetettiin linja-autoja Ukrainaan koulukyytejä varten

Liikenne- ja viestintäministeriö kertoi tiedotteessaan Suomen lähettäneen Ukrainaan linja-autoja lasten koulukyytejä varten.

Linja-autot lähtivät matkaan keskiviikkona 7.12.2022. Lahjoitus on osa Euroopan komission solidaarisuuskampanjaa. Venäjän hyökkäyssota on vaikuttanut arviolta 5,7 miljoonaan koululaiseen Ukrainassa monien koulujen tuhouduttua pommituksissa.

“Venäjä on talven lähestyessä kiihdyttänyt iskuja siviilikohteisiin. Tuhot ovat mittavia, minkä vuoksi Ukrainassa tarvitaan monenlaista apua. Esimerkiksi toimivista kulkuneuvoista on maassa pulaa. Suomi on lähettänyt Ukrainaan myös muun muassa energiasektorin apua, lääkkeitä ja terveydenhuollon tarvikkeita. Jatkamme avun toimittamista Ukrainan pyyntöjen mukaisesti. Kiitos kaikille apuaan tarjonneille toimijoille”, sisäministeri Krista Mikkone toteaa tiedotteessa.

Suomi lähettää lisää linja-autoja Ukrainaan loppuvuoden aikana. Linja-autoja on määrä lähettää ainakin 20, joista ensimmäiset 5 lähetettiin keskiviikkona. Linja-autot saadaan lahjoituksina linja-autoyrityksiltä. Lahjoituksia ovat antaneet Koiviston auto Oy, Pohjolan Liikenne ja Erkki Itkonen Oy.

Yritysten lahjoitukset ovat merkittävä osa Ukrainaan Suomesta lähtevää materiaaliapua.

“Sodan keskelläkin ukrainalaiset katsovat tulevaisuuteen. Ennen kuin sota on voitettu ja Suomi voi tukea presidentti Zelenskyn pyynnön mukaisesti Ukrainaa sen koulutusjärjestelmän jälleenrakentamisessa, on arjen jatkuttava sodasta huolimatta. Nyt Ukrainaan lähetettävät bussit tuovat konkreettista apua lasten koulukuljetuksiin”, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka.

Suomi on jo aiemmin lähettänyt paljon materiaaliapua Ukrainaan. Avuntarve jatkuu myös tulevaisuudessa.

Päätoimittaja