Työntekijä sai kiven päähänsä töissä – työnantajalle tuomio

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Iitissä rakennustyötä suorittaneelle yksityiselle elinkeinoharjoittajalle 25 päiväsakkoa työturvallisuusrikoksesta, kun työntekijä sai kiven päähänsä työpäivän aikana.

Syyte liittyi heinäkuussa 2020 sattuneeseen onnettomuuteen. Työntekijä oli ollut tarkastamassa salaojaputkea omakotitalon seinän viereen kaivetussa noin kahden metrin syvyisessä kaivannossa. Työnantajana toiminut elinkeinonharjoittaja oli samanaikaisesti työskennellyt traktorikaivurilla kaivannon välittömässä läheisyydessä, jolloin kaivurin kauha oli osunut kaivannon reunalla kaivumaakasassa olleeseen suurikokoiseen kiveen, joka oli vierinyt kaivantoon ja osunut kaivannossa kyyristyneenä olleen työntekijän päähän. Työntekijä ei käyttänyt suojakypärää.

Lue myös: Työttömyys hankaloittaa nuorten naisten työelämää ja perhesuunnitelmia

Syytteen mukaan työnantaja oli laiminlyönyt huolehtia kaivantotyön vaarojen arvioinnista, suojaustoimenpiteiden suunnittelusta ja suojakypärän käytöstä ja lisäksi työnantaja oli itse työskennellyt traktorikaivurilla tukemattoman kaivannon välittömässä läheisyydessä.

Työnantaja ei lähtenyt kiistämään syytettä ja myönsi tapahtuman kulkeneen edellä kuvatun mukaisesti. Tapaturma sattui työnantajan omistaman omakotitalon tontilla ja työnantajan mukaan kyseessä oli vahinko. Työnantajan mukaan turvallisuustoimia käytiin läpi kaikkien työntekijöiden kanssa, mutta osa heistä ei ollut valmiita noudattamaan niitä.

Lue myös: Työnantaja sai tuomion etnisestä syrjinnästä – tuomio ei muuttunut hovioikeudessa

Käräjäoikeus katsoi työnantajan menetelleen syytteessä kuvatulla tavalla ja syyllistyneen työturvallisuusrikokseen ja tuomitsi työnantajalle 25 päiväsakkoa. Kaivannossa työskentelemisen ilman asianmukaisia suojavarusteita katsotaan olleen hengenvaarallista.

Käräjäoikeus julisti tuomion istunnossa 8.11.2022.

Lähde: Aluehallintoviraston tiedote

Päätoimittaja