Työttömyys hankaloittaa nuorten naisten työelämää ja perhesuunnitelmia

Tuoreen Jyväskylän yliopiston julkaiseman väitöskirjan mukaan työttömyys koskettaa nuoria naisia laajasti. Työttömyys hankaloittaa muun muassa työelämän ja perhe-elämän suunnittelemista.

KM Outi Alakärppä tarkasteli väitöstutkimuksessaan, miten sosiaalinen oikeudenmukaisuus toteutuu erilaisista koulutustaustoista ja elämäntilanteista tulevilla nuorilla naisilla, kun he pohtivat työn ja perheen yhteensovittamisen ja vanhemmaksi tulon kysymyksiä.

Tutkimuksessa havaittiin, että sosioekonomiset tekijät kuten koulutustaso, työmarkkina-asema, taloudellinen tilanne ja asuinseutu sekä epäsuotuisat kokemukset lapsuuden ja nuoruuden elämänkulussa vaikuttivat heikentävästi työttömien naisten mahdollisuuksiin toteuttaa toiveitaan tulevaisuuden työn ja perheen yhteensovittamiseen liittyen. Myös työmarkkinat määrittivät merkittävästi sitä, miten erityisesti pitkään työttömänä olleet naiset pystyivät edistämään työelämään ja siten myös perheellistymiseen ja työn ja perheen yhteensovittamiseen liittyviä toiveitaan.

“Pitkään työttömänä olleet naiset olivat huolissaan omasta jaksamisestaan ja epävarmoja suoriutumisestaan hektisillä työmarkkinoilla. Nämä naiset kokivat, etteivät pystyisi sitoutumaan kokoaikatyöhön. Myös huolet liittyen työn ja perheen yhteensovittamiseen korostuivat näillä naisilla. Sen sijaan työssä oleville naisille työssäkäynti antoi taloudellista turvallisuutta, mutta myös luottamusta omiin työllistymismahdollisuuksiin ja tulevaisuuden suunnitteluun”, Alakärppä kertoo Jyväskylän yliopiston tiedotteessa.

Alakärppä peräänkuuluttaa yhteiskunnan tuen perään

Tutkimuksen perusteella valtaosa naisista suhtautui työelämään ja tulevaisuuteen valoisasti. Kaikki naiset eivät kuitenkaan kulje samaa polkua ja yhteiskunnan tulisikin Alakärpän mukaan tunnistaa ongelmat ja tarjota poliittisten päätösten avulla tukea.

”Erilaiset tuen tarpeet tulisi tunnistaa riittävän ajoissa. Myös yksilöllinen ohjaus, jossa henkilökohtaiset toiveet, selviytymiskykyisyys ja voimavarat otetaan huomioon, voisi vahvistaa hyvinvointia ja työn ja perheen yhteensovittamisen mahdollisuuksia.”

Alakärpän kasvatustieteen väitöskirja “Nuorten naisten työn ja perheen yhteensovittamisen odotukset ja koetut toimintamahdollisuudet muotoutuvassa aikuisuudessa” tarkastetaan lauantaina 3.12. klo 12 Jyväskylän yliopiston Martti Ahtisaari -salissa, Agoran auditoriossa 1. Vastaväittäjänä toimii tutkimusjohtaja Katja Repo (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Anna Rönkä (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.

Lähde: Jyväskylän yliopisto

Päätoimittaja