Ulosotossa jo yli 500 000 suomalaista – aktiivimalli lisäämässä ongelmia?

[FSM_featured_image size=large]

Valtakunnanvoudinvirasto on julkaissut vuoden 2018 velallisten määrän. Suomessa on tilastojen mukaan jo yli 500 000 luonnollista henkilöä ulosotossa, mikä vastaa lähes 10 % Suomen kansalaisista.

Ulosoton perintätoimien kohteena oli vuonna 2018 peräti 519 000 suomalaista, kun vuonna 2017 heitä oli n. 17 000 vähemmän. Kasvu on ollut muutenkin huikeaa viimeisimmän hallituksen aikana, mikä asettaa hallituksen puheet palkkaerojen ja elintasoerojen kaventumisesta entistä oudompaan valoon. Siinä missä “kansan”talous kasvaa ja “työllisyysihme” lisää ihmisten varallisuutta, samaan tahtiin ongelmissa olevat kansalaiset ovat entistä syvemmällä kuopassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yksittäisiä tekijöitä tähän on hankala löytää, sillä ulosottoon joutuminen voi olla usean tekijän summa. Yksi voi olla toimeentulotuen siirtäminen Kelalle, mikä hidasti käsittelyä ja toisaalta varmasti pakotti käsittelyn kohteena olevat hakemaan jotain lainaa, jonka avulla syödä edes auttavasti.

Toinen selittävä tekijä voi olla aktiivimalli – jos ihminen ei työllisty, häneltä leikataan rahaa ja entisestään vajaa toimeentulo kaventuu entisestään. Lisäksi työllistyminen esimerkiksi työhön, josta tienaa yli 300 euroa kuussa, johtaa yleensä tukien jäädyttämiseen ja uudelleen tarkastamiseen, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että ihminen voi joutua olemaan yli 2 viikkoakin ilman tietoa toimeentulosta, vaikka ruuat ja laskut pitäisi maksaa.

Tulevalla hallituksella onkin sitten pähkäilemistä, miten kansantalouden ohella saataisiin ihmisten velkaantuminen kuriin ja useammalle ihmiselle välttävämpi toimeentulo.

Päätoimittaja