Vihreät ovat valmiita talousvaaleihin ja sopeuttamaan julkista taloutta oikeudenmukaisesti

Vihreät ovat valmiita talousvaaleihin ja sopeuttamaan julkista taloutta oikeudenmukaisesti

Vuoden 2023 eduskuntavaalit lähestyvät vauhdilla ja puolueiden välisiä eroja alkaa tulla esiin. Vihreät ilmoitti tiedotteessaan olevansa valmiina talousvaaleihin.

Vihreiden mukaan julkista taloutta voidaan sopeuttaa, kunhan se tehdään kestävästi ja oikeudenmukaisesti.

“Suomen velkataakka on tällä kaudella kasvanut hurjasti – pitkälti perustelluista syistä, mutta kasvanut silti. Suomen julkisessa taloudessa on edelleen merkittävä kestävyysvaje. Vihreille talousvaalit sopivat. Otamme julkisen talouden tilan vakavasti: Poliittisessa tavoiteohjelmassa linjasimme keväällä, että haluamme tasapainotetaan julkisen talouden keskipitkällä aikavälillä”, Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne toteaa.

Kokoomus ehdotti aiemmin talouden uudistamiseksi satojen miljoonien leikkauksia sosiaaliturvaan. Vihreät hakee uudistuksia talouteen toisella tavalla.

“On edettävä niin, että oli kyse sitten menosopeutuksista, rakenteiden korjaamisesta tai kasvun hakemisesta, punaisena lankana on oltava uudistava ote talouteen, maalina ekologisesti kestävissä raameissa pysyvä, hyvinvointivaltion ylläpitoon kykenevä, kukoistava kansantalous. Köyhimmiltä leikkaaminen ei auta tässä”, Harjanne linjasi ja antoi kenties jonkinlaisen piikin Kokoomuksen suuntaan.

Vihreät näkee talouskasvun avaimena TKI-panostukset.

“TKI-rahoituksen tasonnostoon on nyt ilahduttava parlamentaarinen yhteishenki ja sitoutuminen. Rahoituslaki saadaan pian maaliin, ja hallituksen loppusuorajärjestelyn sivu-uhriksi jäänyt TKI-verokannustinkin saadaan vielä korjattua. Tiede- ja teknologiapuolueena vihreät on vahvasti TKI-panostusten puolella. Polulla neljään prosenttiin BKT:sta on pysyttävä”, Harjanne sanoi.

Lähde: Vihreiden tiedote

Päätoimittaja