WWF: Ilveksen metsästystä tulisi rajoittaa

WWF: Ilveksen metsästystä tulisi rajoittaa

WWF:n mielestä ilveskannan kasvua nykyisestä ei ole mitään tarvetta estää, sillä ilveksen aiheuttamat vahingot ovat vähäisiä. Lisäksi ilves pitää haitallisten vieraslajien kantoja aisoissa.

Maa- ja metsätalousministeriö esittää 320 poikkeusluvan myöntämistä ilveksen metsästykseen poronhoitoalueen eteläpuolisessa Suomessa. Suomessa elää Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan tällä hetkellä noin 2300 yli yksivuotiasta ilvestä. Koko maan ilveskanta on kasvanut hivenen viime vuodesta, mutta kahdeksan vuoden takaiseen tilanteeseen nähden kanta on pienentynyt lähes viidenneksen.

WWF:n ohjelmajohtaja Petteri Tolvasen mukaan kanta on pienentynyt metsästyksen takia.

“Ilveskanta on taantunut vuoden 2014 tasosta noin 500 yksilöllä siksi, että maa- ja metsätalousministeriö on useana vuonna asettanut ilveksen kannanhoidollisen poikkeuslupakiintiön tietoisesti niin korkeaksi, että kanta on pienentynyt”, Tolvanen toteaa WWF:n tiedotteessa.

lves on rauhoitettu metsästyslain nojalla koko maassa ympäri vuoden, mutta sitä voidaan metsästää poikkeusluvilla. Niin sanottujen kannanhoidollisten poikkeuslupien lisäksi ilveksen tappamiseen voidaan myöntää vahinkoperusteisia poikkeuslupia. Maa- ja metsätalousministeriön esitys ilveksen metsästyskiintiöstä on parhaillaan lausuntokierroksella, joka päättyy 5. lokakuuta.

Lue myös: Luonnos kansallisen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelmasta etenee lausuntokierrokselle

Maa- ja metsätalousministeriön mukaan suuri lupamäärä on myönnetty ihmisten sietokyvyn lisäämisen ja ylläpitämisen takia. Tolvasen mukaan Ilvestä siedetään hyvin ja mielipidemittausten mukaan ihmiset eivät pelkää lajia.

Kannan kasvu hyväksi Suomen luonnolle

Ilveksen kannan kasvusta olisi pikemminkin hyötyä. Ilves muun muassa auttaa pitämään vieraslajina Suomen luonnossa esiintyvän valkohäntäpeuran kantoja kurissa.

“Valkohäntäpeura ei kuulu Suomen luontoon, mutta sen kanta on monilla alueilla kasvanut jo ongelmallisen suureksi. Ilves sen sijaan on upea ja arvokas osa luontaista lajistoamme, ja se pitää osaltaan tämän haittaa aiheuttavan vieraslajin kantoja aisoissa”, Tolvanen sanoo. 

Ilveksellä on merkitystä myös pienpetojen, kuten ketun ja vieraslajina esiintyvän supikoiran, kantojen säätelijänä, mikä puolestaan vaikuttaa suotuisasti metsäkanalintujen ja metsäjäniksen kantoihin.

Lue myös: Ilmastopolitiikan pyöreä pöytä etsii ratkaisuja energiakriisiin ja vihreään siirtymään.

Poronhoitoalueen osalta ministeriö ehdottaa, että suurinta sallittua saalismäärää ilvekselle ei asettaisi lainkaan. Poronhoitoalueella elää vain pari prosenttia Suomen ilveskannasta. WWF esittää, että myös poronhoitoalueelle tulisi asettaa kiintiö varmistamaan, ettei ilveksen levinneisyysalue pienene.

Päätoimittaja