Temptation Island Suomessa draamaa, Väpän päässä alkaa liikkua jotain

Temptation Island Suomessa draamaa, Väpän päässä alkaa liikkua jotain
Miesten puolella mennään eikä meinata. Kuva: Lars Johnson/Nelonen Media.

Temptation Island Suomen uudet jaksot ilmestyvät Ruutuun tänään. Illan jaksoissa riittää tapahtumia, kun saarelle saapuu artistivieras ja Väpä alkaa pohtimaan omia tekemisiään järkevällä tavalla. Naisten saarella vastaavasti riidellään.

Väpä pääsee illan jaksossa treffeille sinkku-Eveliinan kanssa. Keskusteluissa hymyilevän ja iloisen Eveliinan kanssa Väpä kertoo, että reissu on avannut silmät pettämisen suhteen. Myös oman puolison toiminta toisella puolella on avannut miehen silmiä.

– Pettämisessä niin ku silmät ovat auenneet ja on tajunnut, että se on oikeasti vakava asia. Että se ei oo semmoinen leikin asia, että vähän panin ja näin, väpä toteaa haastattelussa.

Väpä nostaa treffeillä esiin myös, kuinka video on saanut ajattelemaan omaakin tekemistä saarella nähtyään Marin reaktiot tekoihin. Samalla mies myöntää kuitenkin Eveliinalle, että Ade on hänelle tärkeä ihminen.

Illan juhlissa musiikkia ja draamaa

Illan bileissä esiintymään saapuu kauden tähtiartisti, ja Papaija-biisi saakin molemmat saaret villiintymään kunnolla. Jukka Poika tanssittaa kansaa kunnolla ja saa menon villiksi.

Josefinin, Karimin ja Jeppen kolmiodraama vaikuttaa jatkuvan naisten saarella ja kolmikko vetäytyykin bileissä nopeasti omaan kuppikuntaansa erilleen muista. Illan aikana Rasse käy kyselemässä, miksi kolmikko viettää aikaa vain keskenään ja ovatko he tietoisia siitä, mitä Josku haluaa. Josefin kuitenkin kertoo tylysti, ettei asia kuulu miehelle. Rasse poistuu hämmentyneenä paikalta.

Miesten puolella meno on edelleen yhtä villiä kuin aiemmin ja jopa Leevi löytää itselleen houkutuksen, vaikka houkutus ei ole ehkä ihan odotettu. Miesten saaren kolmiodraama jatkuu, ja Annika myöntääkin Jasminille ja Väpälle ihastuneensa Santeriin.

Temptation Island Suomi, Nelosella ja Ruudussa keskiviikkoisin ja torstaisin kello 21!

Lähteitä mm. Nelonen

Päätoimittaja