Temptation Islandilla tapahtuu – Leolle kehittymässä kolmiodraama?

Viimeisimpänä Temptation Islandille saapuneet Joanna ja Leo ovat molemmat ylittäneet parisuhteensa rajat reissun aikana. Illan jaksossa nähdään, kun Leo ajautuu yllättäen jonkinlaiseen kolmiodraamaan.

Varo juonipaljastuksia!

Lue myös: Temppareissa tapahtuu odotettu käänne – osallistujat hämmästyvät: Joanna ja Leo saapuvat saarelle

Joanna ja Leo ovat molemmat omilla tahoillaan lähestyneet sinkkuja ja rikkoneet yhdessä asetettuja rajoja. Naisten puolella Joanna on kiinnostunut sinkku-Nerosta, ja kaksikko on päätynyt harrastamaan seksiä. Leo taas on nähty läheisissä tunnelmissa sinkku-Disan kanssa. Kaksikko on yhdessä vetäytynyt useaan otteeseen kameroilta piiloon pussailemaan ja viettäneet yhteisiä hetkiä kylvyssä.

11.1.2023 nähtävässä Temptation Islandin jaksossa Leolla tuntuu olevan entistä enemmän vientiä, kun sinkku-Annica on osoittanut kiinnostusta mieheen.

“Ehkä oli vähän pussailua Leon kanssa”, Annica kertoo tyytyväisenä haastattelussa. “Muut ehkä ottivat hieman nokkiinsa siitä, että olimme kahdestaan niin pitkään”, hän lisää.

Leon kanssa aiemmin pelehtinyt Disa ei omien sanojensa mukaan kokenut mustasukkaisuutta.

“Siellä oli toisia mimmejä, jotka eivät pitäneet Annican käytöstä sopivana”, Disa toteaa.

Lue myös: TIS-Disa, 39, säväyttää kuvillaan – lupaa hieroa varatut miehet jäykiksi

Heiluiko peitto Leon ja Disan välillä?

TIS-Disa, Temptation Island Suomen 11. kausi sinkku
TIS-Disa. Kuva: Lars Johnson/Nelonen Media

Leo ei kuitenkaan tyytynyt jaksossa vain yhteen naiseen, sillä Annican mukaan Leo ja Disa karkasivat kahdestaan yläkertaan.

 “Jää nähtäväksi millaista tulee, jos toinen ei saa edes keskustella muiden naisten kanssa. Onko sitten hieman tiukka tuo Disan ote”, Annica analysoi.

Yhteisen tuokion jälkeen kaksikko suuntasi vielä yhdessä kylpyyn. TIS-Mari analysoi, että peitto saattoi mahdollisesti heilua kaksikon välillä.

“Ilmeisesti oli vähän peitto heilunut Disan kanssa sen jälkeen tuolla yläkerrassa”, Mari paljastaa.

Lue myös:

TIS-Mari vertailee reissujaan Temptation Islandissa – paljastaa myös seurustelleensa välissä!

Myöhemmin iltanuotiovideolla nähdään Leon ja Disan välinen keskustelu, jossa Disa kommentoi Annican käytöstä parin palattua alakertaan.

“Annica katsoi minua murhaavasti, kun tulimme alas”, Disa sanoo.

“Voiko olla, että Annica on mustasukkainen?” Leo vastaa.

Temptation Island Suomi keskiviikkoisin Nelosella ja Ruudussa.

Päätoimittaja