TIS-Analyysi: Onko Jonna kaikkien aikojen vastenmielisin osallistuja?

TIS-Analyysi: Onko Jonna kaikkien aikojen vastenmielisin osallistuja?
Jonnan ja Jussin reissu ei mennyt ihan putkeen. Kuva: Lars Johnson/Nelonen Media

TIS8. Temptation Island Suomen 8. kautta on esitetty televisiossa nyt kuuden jakson ajan. Jodelissa kautta on toistaiseksi haukuttu melko tylsäksi, mutta käänteitäkin on riittänyt. Viivi ja Lance poistuivat aikaisessa vaiheessa ja Jonna sekä Jussi ovat molemmat jo lähentyneet sinkkujen kanssa.

Jonna tuli tutuksi Temppari-faneille jo sarjan viidennellä kaudella, kun Jonna päätyi “kutomaan lippistä” varattuna matkaan lähteneen Jannen kanssa. Jannen leikki loppui lyhyeen, kun hänen silloinen kumppaninsa Tia päätti päättää matkan lyhyeen.

Lue myös: Temptation Islandilla alkaa tapahtua – Yksi varattu lankeaa houkutukseen

Jonna ja Janne päätyivät kuitenkin yhteen kotimaassa, kun Janne lähti aiemmasta suhteestaan. Jonna paljasti suhteen jo ennen aikojaan sosiaalisessa mediassa ja nousi heti otsikoihin. Jonna syyllistyi myös kiusaamaan Tiaa julkisesti sekä instagramissa että anonyymissä keskustelupalvelu Jodelissa. Kiusaamista ja ulkonäön haukkumista jatkui pitkään. Lisäksi myöhemmin nousi esiin huhu, että Jonna olisi poistettu Temppareista oikeasti väkivaltaisen käytöksen takia. Tämän paljasti Candiella Jodelin keskustelupalstalla, mutta tuotannon toimesta asiaa ei ole vahvistettu. Jonnan on kerrottu myös kiusanneen Candiellaa kuvausten jälkeen.

Lue myös:Tässä ovat Temptation Island Suomen 8.kauden parit!

Jonna on ollut myös monessa muussa kohussa. Yhteiselo ja lopulta ero Jannen kanssa sai paljon tragikoomisia piirteitä, kun Jonna haukkui kumppaniaan milloin milläkin tavalla julkisilla kanavilla. Lisäksi Jonna on haukkunut Temppari-puolisoansa Jussia muun muassa väkivaltaiseksi. Jonnan negatiivisiin tekoihin lukeutuu muun muassa myös 6. ja 7. kaudella esiintyneen Karimin haukkuminen neekeriksi sekä Inez-TV:n KäTy-ohjelmassa useamman ihmisen haukkuminen sekä arvostelu ilman mitään annettua syytä.

Yleensä Tempparien penkkiurheiluseuraajana osaan erotella, mikä on faktaa ja mikä vastaavasti osa jonkun “hahmon” narratiivia. Osa aiempien kausien “Pahiksista” on esitetty ohjelmassa kieroina tai julmina, mutta ohjelman ulkopuolella heistä ei ole pahempaa sanottavaa löytynyt. Itse jaksot ovat kooste murto-osasta päivän tapahtumia, mutta silti esimerkiksi monen vihaamat Iiro, Elias ja vaikkapa Mira ovat antaneet itsestään sosiaalisessa mediassa hyvin erilaisen kuvan itsestään, mikä on ehkä saanut kyseenalaistamaan osan tapahtumista. Lisäksi he ovat pääsääntöisesti televisiosta esitettävissä jaksoissa olleet hyvin sinkkujen mukana eri kuvaustilanteissa, mikä saa miettimään, ovatko he oikeasti niin karmivia, kuin ohjelma antaa ymmärtää.

Jonna ruokkii omaa kuvaansa jatkuvasti

Temptation Island Suomi, TIS8, Jonna, Jussi, Jonskibabe
Jonna ja Jussi olivat kohuissa jo ennen 8. TIS-kautta, eikä kauden alku ole keskustelua ainakaan vähentänyt. Kuva: Lars Johnson/Nelonen Media

Jonnan kohdalla epäilykset hahmon oikeellisuudesta eivät nosta päätään niin vahvasti. Jonna on antanut aiemmalla käytöksellään ja nettikiusaamisella Somessa jo itsestään kuvan, joka ei varsinaisesti herätä positiivisia tunteita Temptation Islandin faneissa. Luultavasti yksi syy reissuun lähtöön onkin ollut kiillottaa omaa julkikuvaansa, mutta se ei ole vielä mennyt aivan putkeen.

Jonna on jatkuvasti syyllistynyt kumppaninsa nälvimiseen erittäin rumalla tavalla. Jussin ulkomuotoa on haukuttu epäsporttiseksi, Jonna on kutsunut Jussia lihapullaksi ja tämän lisäksi haukkunut häntä siaksi ja kusipääksi. Kaikessa tekemisessä vika tuntuu olevan Jussissa ja on Jonna ehtinyt jo haukkua muitakin varattuja heidän selän takana, etenkin Amaliaa. Jonna hakee jatkuvasti vikaa muista ja näkee kaikista negatiiviset puolet. Samalla hän kokee tarvetta tulla hyväksytyksi ja hän loukkaantuu erittäin helposti siitä, jos joku muu tekisi saman hänelle kuin mitä hän muille.

Sami Kuronenkin kehotti Jonnaa katsomaan välillä peiliin, mutta ilmeisesti näin ei ole tulossa tapahtumaan kauden aikana. Jonna jatkaa toilailujaan ja muista ikävästi puhumista entiseen tapaan ja on hän ehtinyt jo aiheuttaa Somessakin draamaa Instagram-livessään. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että Jonna jatkaa edelleen samalla linjalla ja muutosta ja kiusaamisen lopettamista ei ole näköpiirissä.

Toivon toki olevani väärässä. Jonnan käytös ja puheet ovat kuitenkin erittäin tuomittavia ja tästä on ollut paljon puhetta esimerkiksi Jodelissa. Jonna tekee jatkuvasti väärin toista kohtaan ja syyttelee kaikkia muita, paitsi itseään.

Mitä muuta Temppareissa on tapahtunut?

Tähän mennessä Temptation Islandin 8. kausi ei ole aiheuttanut suuria innostuksen kiljaisuja Jodelissa tai Twitterissä. Viivin ja Lancen lähtö oli yllätys, mutta toisaalta odotettu sellainen, sillä harva pari on kestänyt toista reissua kunnialla loppuun asti. Viivi ja Lance eivät kumpikaan tehneet ihmeitä ainakaan televisiossa nähdyn perusteella, joten ehkä enemmän oman pään sisällä kummittelevat demonit ajautuivat jättämään saaren.

Aarne ja Amalia ovat toistaiseksi olleet yksi oudoimmista pareista Temppareissa. Heillä on melko tiukat rajat sen suhteen, mitä saa tehdä ja mitä keskustella. Yhtäältä se on ymmärrettävää, sillä eivät kaikki halua sekoilla, sikailla ja avata esimerkiksi seksielämäänsä televisiossa. Toisaalta parin sulkeutuneisuus ja omalaatuisuus eivät tarjoa juurikaan sisältöä. Tulevat viikot näyttävät, voiko pari rentoutua ja antautuvatko he houkutuksille, vai jatkuuko juro ja omalaatuinen linja loppuun asti. Kokemuksesta voin sanoa, että viikon jälkeen yleensä defenssit laskevat vahvasti, kun porukka on tutumpaa ja ihmiset lähestyvät toisiaan.

Juuson ja Jennan suhde on ehkä mielenkiintoisin tästä joukosta. Molemmat ovat kärsineet itsetunto-ongelmista ennen matkaa Kainuuseen ja se on ollut yksi keskustelujen aihe. Heidän parisuhde vaikuttaa vakaalta ja molemmilla on ollut kunnioitusta toista kohtaan. Toisaalta esimerkiksi Jenna on jo ehdotellut sinkku-Jesselle yhteistä yötä ja on Juusokin valitellut läheisyydenkaipuutaan. Tämän parin matka voi jatkua mihin tahansa suuntaan, joten sitä jäädään mielenkiinnolla odottamaan.

Temptation Island Suomi Nelosella keskiviikkoisin kello 21 ja Ruudussa.

Päätoimittaja