Patrik Laine ja Mikko Rantanen osuivat yön NHL-kierroksella.
Eurojackpotin kierroksen 49/2022 perjantaiarvonnassa löytyi yksi täysin oikea rivi. Suomeen napsahti kierrokselta kaksi suurta voittoa.
Hollannin ja Argentiinan välisessä puolivälierässä nähtiin tunteiden kuohumista ja dramaattinen nousu tasoihin lisäajan lisäajalla. Argentiina eteni lopulta jatkoon rangaistuspotkujen jälkeen.
F-liigan kärkikamppailussa Oilers kukisti Classicin jännittävien käänteiden jälkeen jatkoajalla 6-5.
Kisojen yksi suurimmista ennakkosuosikeista, Brasilia, joutui pettymään, kun Kroatia päätti Brasilian kisat puolivälieriin. Kroatia voitti ottelun rangaistuspotkuilla 4-2 (1-1).
Kelan palveluissa on esiintynyt laajamittainen häiriö 9.12.2022. Syynä on Kelaan tehty palvelunestohyökkäys. Palveluiden käytössä esiintyy edelleen häiriöitä.
TIS-Mari osallistuu Temptation Island Suomen 11. kaudelle. Aiemmin 6. kaudellakin ollut Mari tekee paljastuksia kulisseista.
Suomen voimisteluliitto on julkaissut tiedotteen, jossa se kertoo tuomitsevansa epäasiallisen käytöksen lajissa. Samalla liitto kertoi sääntömuutoksista.
Jalkapallon MM-kisat jatkuvat 9.12.2022 alkavilla puolivälieräotteluilla.
Ilmastopaneelin tuoreen raportin mukaan kuluttajilla on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa. Nykyiset politiikkatoimet eivät ole riittäviä ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.

