WWF vastustaa Ilvesten metsästyslupien lisäystä.
Suomessa korkeakoulusta valmistutaan hieman nopeammin, kuin OECD-maissa keskimäärin. Vertailussa otettiin huomioon vain alempi tutkinto.
uomessa sekä yleissivistävästä toisen asteen koulutuksesta että ammatillisesta koulutuksesta valmistuu keskimäärin enemmän naisia kuin miehiä. Erot sukupuolen välillä olivat suuria eri aloilla.
Temptation Island Suomi voi päättyä 11. kauden jälkeen, jos muutoksia ei tapahdu.
EU pyrkii katkaisemaan mahdollisimman pian riippuvuuden Venäjän fossiilisista polttoaineista
Suomi on jäämässä kauas päästövähennystavoitteistaan.
LASB kasvatti sunnuntain kierroksella voittoputkensa jo kolmeen peliin.
Singaporen GP aloitettiin sateen kastelemalla radalla. Kilpailun lähtö viivästyi trooppisen sateen takia. Parhaiten haastavat olosuhteet hallitsi Red Bullin Sergio Perez, joka ajoi voittoon ennen Ferrarin Charles Leclerciä. Perez ohitti heti
Hannes on urheilullinen ja fiksu nuori mies, joka osallistuu Temptation Island Suomen 11. kaudelle sinkkuna.
Aika-ajoissa bensaongelmien takia sijalle kahdeksan jäänyt Verstappen lähtee jahtaamaan pahimpia kilpailijoitaan mestaruustaistelussa.









