Lewis Hamilton loisti Singaporen GP:n harjoituksissa. Ferrarin Charles Leclerc uskoo tallin paalupaikkamahdollisuuksiin.
Verstappen voi varmistaa mestaruuden tulevana viikonloppuna.
Alma työskentelee siviilissä järjestyksenvalvojana.
Valtioneuvosto on päättänyt periaatepäätöksellä rajoittaa venäläisturistien saapumista Suomeen. Maahantulorajoitukset astuvat voimaan 30.9.2022 kello 00:00. Rajoitukset perustuvat Schengenin rajasäännöstön 6 artiklan 1 kohdan e alakohtaan, jonka mukaan kolmannen maan kansalaisen maahantulo
Telinevoimistelun Suomen mestaruuksista kilpaillaan Tampereella.
F1:ssä ajetaan kaudella 2023 ennätysmäärä sprinttikisoja.
Iso-Britannian uuden hallituksen pääministeri Liz Truss on joutunut valtavan kritiikiryöpyn kohteeksi kotimaassaan. Luvatut veronalennukset uhkaavat kiihdyttää inflaatiota ja hankaloittaa muun muassa asuntovelallisten tilannetta. Luvatut veronalennukset uhkaavat kiihdyttää inflaatiota ja nostaa
Keskiluokkaan kuuluvien suomalaisten mielestä sosiaali- ja työttömyysturva ovat liian korkealla tasolla, mikä passivoi ihmisiä. Keskiluokka on kuitenkin lievästi sitä mieltä, että sosiaaliturvaa pitäisi uudistaa kaikille yhteisen ja vastikkeettoman perustulon suuntaan,
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tekee työvierailun Viroon ja tapaa Viron presidentti Alar Karisin.
SAK ehdottaa yli 60-vuotiaille työntekijöille mahdollisuutta lyhentää työaikaansa väliaikaisesti. Ansionmenetykset korvattaisiin Työllisyysrahaston rahoittamalla osa-aikarahalla.










