[FSM_featured_image size=large] Politiikka. Vaalien tulosten selvittyä kävi ilmi, että Antti Rinne aloittaa hallitusneuvottelut. Mukaan kutsuttiin Keskusta, Vasemmistoliitto, Vihreät ja RKP, eli poikkeuksellisesti Kokoomus olisi jäämässä pois hallitusneuvotteluista. Näin ollen hallitus
Temptation Island Suomi on päässyt jo loppusuoralle, ja tänään televisiossa nähdään ensimmäinen iltanuotio. Jos haluat välttää juonipaljastuksia, älä lue pidemmälle!
MM-kisoissa käynnistyy tänään seitsemäs pelipäivä, ja matkalle on mahtunut jo useita huippupelejä sekä valtavia nöyryytyksiä. Suurilta yllätyksiltä on tähän mennessä vältytty.
[FSM_featured_image size=large] Jääkiekon MM-kisoja on nyt kestänyt jo viikon ajan, ja vähitellen parhaat joukkueet alkavat erottua toisistaan. Huippujoukkueilla on myös torstaina mahdollisuus kasvataa piste-eroja takaa-ajajiin, kun jokaisessa ottelussa lähtökohtaisesti on
MM-kisat. Pian on MM-kisojen ensimmäinen viikko jo taputeltuna, ja paljon hyviä pelejä on jo nähty. Myös keskiviikon ohjelmassa on paljon tiukkoja vääntöjä, joista parhaana lienee Saksan ja Slovakian peli. Illan
Elokuvat. IT toi monelle mieleen lapsuuden traumoja, ja aiheutti varmasti pelottavalla olemuksellaan uusia traumoja monen sukupolven ajaksi. Stephen Kingin romaaneihin perustuva elokuva ei kuitenkaan päättänyt jäädä vain yhteen osaan.
Jääkiekon MM-kisojen pelit ilmaiseksi ja suorana netistä 14.5.2019. Iso-Britannia vs Tanska, Latvia vs Italia
Kryptovaluutat. Kryptovaluuttamarkkinoilta kuuluu hurjia, kun kryptojen pioneeri Bitcoin on lähtenyt pitkän taantuman jälkeen hurjaan nousuun. Nyt sen arvo on jo lähes 8000 dollaria kirjoitushetkellä!
[FSM_featured_image size=large] NHL. MM-kisoissa on tällä hetkellä täysi höyry päällä, mutta samaan aikaan myös NHL:ssä pelataan tosipelejä. Illan kamppailussa Boston ja Carolina taistelevat paikasta Stanley Cupin finaaleihin.
[FSM_featured_image size=large] F1. Barcelonan F1-osakilpailu jatkoi jälleen Mercedeksen ylivoimaa tällä kaudella, kun hopeanuolet ottivat jo viidennen peräkkäisen kaksoisvoittonsa. Paalulta startannut Valtteri Bottas oli toinen.

