Sdp:n Rantanen haluaa ukrainalaiset osaksi yhteisöjä

Sdp:n Rantanen haluaa ukrainalaiset osaksi yhteisöjä

Hallintovaliokunnan jäsen Piritta Rantanen (SDP) osallistui eilen täysistunnossa keskusteluun budjetin sisäministeriön pääluokkaa koskevaan keskusteluun, jossa keskusteltiin myös ukrainalaisten kotoutumisen edistämisestä ja näkee, että budjettiin on saatu paljon sellaista rahoitusta, mikä auttaa Suomeen tulleiden ukrainalaisten tilannetta. Ukrainalaisista on Rantasen mukaan tullut merkittävä osa yhteisöä.

“Tässä ajassa tarvitsemme yhtenäisyyttä enemmän kuin mitään muuta. Venäjän aloittama raakalaismainen sota Euroopassa on horjuttanut turvallisuuden tunnettamme, mutta herättänyt myös valtavan halun tukea heikompaa. Siksi tälläkin budjetilla on varauduttu ukrainalaisten tukemiseen monin eri tavoin”, Rantanen toteaa SDP:n tiedotteessa.

Lue myös: YK:n kokouksessa vaadittiin Putinia vastuuseen ihmisoikeusrikkomuksista

Tilapäistä suojelua saavat voivat saada keväästä 2023 alkaen kotikunnan vuoden Suomessa oleskeltuaan, jolloin kunnan ja muiden viranomaisten rooli palveluiden järjestämisessä kasvaa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi oikeutta kunnallisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin, ja kuulumista oppivelvollisuuden piiriin. Palveluiden järjestämisen turvaamiseksi kunnille ja hyvinvointialueille voitaisiin maksaa valtion korvauksia palveluiden järjestämisestä niiden tilapäistä suojelua saavien osalta, joille on rekisteröity kotikunta.

Sotaa paenneet on tärkeä saada Rantasen mukaan osaksi yhteiskuntaa.

“Olemme saaneet Suomeen suuren määrän ihmisiä, jotka haluavat jatkaa mahdollisimman normaalia arkea. Kukaan ei tiedä, kauanko poikkeukselliset olot jatkuvat. On ukrainalaisten ihmisten etu, että he pääsevät mahdollisimman nopeasti ja jouhevasti kiinni mahdollisimman normaaliin arkeen, ja on meidän suomalaisten etu, että saamme käyttöömme ukrainalaisten ahkerien ihmisten ammattitaitoa mahdollistamalla kotoutumisen ja työllistymisen. Esimerkiksi meillä Jämsässä asukaslukumme on kasvanut ja olemme saaneet kaupunkiimme paljon osaamista.”

Päätoimittaja