Suomen vähennettävä päästöjä 50 % vuoteen 2030 mennessä

EU:n jäsenmaat, parlamentti ja komissio sopivat tavoitteista päästövähennyksille. Suomen tulee vähentää päästöjään 50 % vuoteen 2030 mennessä.

yhteinen, vuotta 2030 koskeva taakanjakosektorin päästövähennystavoite kiristyy 30 prosentista 40 prosenttiin. Päivitetyn asetuksen mukaan Suomen on vähennettävä päästökaupan ulkopuolisilla aloilla päästöjään vähintään 50 % vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Taakanjakoasetuksen kattamat keskeiset sektorit ovat liikenne, rakennusten erillislämmitys, maatalous, jätehuolto, työkoneet ja fluoratut kasvihuonekaasut.

Suomen päästövähennystaso on samaa suuruusluokkaa esimerkiksi Ruotsin, Tanskan ja Saksan kanssa.”Suomen päästövähennysvelvoite tukee hyvin oman hiilineutraaliutemme tavoittamista vuoteen 2035 mennessä. Tarvittavat toimet on jo kartoitettu keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa, joka on nyt eduskunnan käsiteltävänä”, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo sanoo ympäristöministeriön tiedotteessa.

Saavutetun sovun perusteella päästöjä on vähennettävä vuosittain yhä kiristyvällä päästövähennyspolulla. Jäsenmaille asetetaan päästövähennyspolun mukaiset päästökiintiöt jokaiselle vuodelle aina vuoteen 2030 asti. Erilaiset epävarmuudet huomioidaan kiintiöissä, ja kiintiöitä voidaan tarvittaessa muokata alas- tai ylöspäin vuosina 2026-2030.

Päätoimittaja