Tamperelainen eduskuntavaaliehdokas kokenut kovia – ensin töhrittiin auto, nyt vietiin lippu!

[FSM_featured_image size=large]

Vaalit2019. Tamperelainen Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas Petri Rajala on kokenut kovia vaalien aikaan. Ensin ehdokkaaan vaaliautoa töhrittiin asiattomilla lauseilla, ja nyt kampanjoinnissa käytetty beachflag-lippu on varastettu.

Rajala julkaisi tänään Facebook-sivuillaan päivityksen, jossa kertoi lippunsa tulleen varastetuksi Hämeenkadun kohdalla Tampereella myöhään torstai-iltana.

Rajala kertoo tehneensä tapahtumasta rikosilmoituksen ja toteaa samalla, että luopuu rikossyytteistä, mikäli lippu palautetaan sunnuntaihin mennessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rajala toivoo äänestäjiltä kunnioitusta ehdokkaita kohtaan.

– Toivon, että kaikki suomalaiset kunnioittaisivat vaalirauhaa. Suvaitaan erilaisia näkemyksiä, ehdokkaita ja puolueita, eikä varasteta tai tärvellä vaalimateriaaleja.

Tihutöistä ja harmistuksesta huolimatta Rajala meinaa jatkaa kampanjointiansa.

– On todella ikävää jo toistamiseen joutua vaalihäirinnän kohteeksi. Ensin vaaliautoani töhrittiin, nyt lippu vietiin. En kuitenkaan anna tämän latistaa kampanjaintoani, vaan päinvastoin jatkan vaalityötä entistä ponnekkaammin. Onneksi kampanja ei myöskään kaadu yhteen lippuun, sillä minulla on lukuisia kannettavia kylttejä, joista minut tunnetaankin, Rajala toteaa Facebook-sivullaan.

Petri Rajala on ehdolla Pirkanmaan vaalipiirissä numerolla 35 Kokoomuksen ehdokkaana.

Päätoimittaja