The Flash loppuu 9. kauden jälkeen – Arrowverse päättymässä

The Flash loppuu 9. kauden jälkeen – Arrowverse päättymässä

The Flash on tällä hetkellä CW:n lippulaivatuote supersankarisarjojen osalta. Sarja on kuitenkin tulossa päätökseen 13 jakson mittaisen 9.kauden jälkeen.

Niin sanottu Arrowverse sai alkunsa, kun CW päätti näyttää DC:n sarjakuviin perustuvan sarjan Arrow omilla kanavillaan. Sarjasta tuli välitön hitti, ja sen myötä syntyi useita eri spin-offeja. Niistä ehdottomasti suosituin oli The Flash.

Flash valmistautui jo päättämään tarinansa kahdeksanteen kauteen, mutta sarjalle saatiin vielä jatkoa ja kauden päätös piti kirjoittaa uudestaan. Sarjan päätösjaksossa nähtiin eeppinen, suorastaan kosminen taistelu Salaman eli Barry Allenin ja hänen arkkivihollisensa Negatiivi-Salaman välillä. Pahempien juonipaljastusten välttämiseksi emme kerro taistelusta enempää.

Viimeisellä kaudella vanhoja tuttuja?

Vuonna 2012 ruutuihin pamahtanut The Flash on ollut alusta asti Arrowversen suosituin sarja ja juonenkäänteitä on riittänyt. Viimeisen kauden käänteistä ei ole kuitenkaan vielä tihkunut hirveästi tietoa, mutta teorioita riittää.

Erään teorian mukaan Flashin 6. kaudella vihollisena hetken aikaa mainetta niittänyt Bloodwork eli tohtori Ramsey Rosso tekisi paluun. Myös Negatiivi-Salaman sekä eräiden muiden aiemmilta kausilta tuttujen vihollisten ja ystävien on uumoiltu näkyvän ruudussa. Vanhasta näyttelijäkaartista puuttuu kuitenkin Jesse L. Martin, joka esitti etsivä Joe Westis, sillä hän on siirtynyt päätoimisesti jo toisiin sarjoihin. Satunnaiset esiintymiset ovat kuitenkin mahdollisia.

Flashin viimeinen kausi saanee ensi-iltansa Amerikassa vuoden 2023 keväällä. Suomessa sarjaa esittää Netflix, joten suomalaisille katsojille sarja ei ihan heti tule näkymään viimeisen kauden osalta.

Arrowverse loppuu vuonna 2023?

Vaikka fanien keskuudessa eri Arrowverseen kuuluvat sarjat ovat olleet tervetulleita ja suosittuja, eivät television katsojaluvut ole kuitenkaan olleet tarpeeksi suuria niiden jatkamiselle.

Jo aiemmin osa sarjoista oli päättynyt ennen aikojaan, kuten Supergirl, kun niille ei tilattu jatkokausia. Viimeisimpänä joukkoon liittyivät Batwoman ja Legends of Tomorrow, joiden sopimusta ei jatkettu.

Onkin mahdollista, että The Flashin viimeisellä kaudella paketoidaan crossovereiden avulla myös muita sarjoja.

Päätoimittaja