Temptation Island Suomen 11. kauden juonipaljastuksia ja juoruja – mitä kaudella oikein tapahtuu?

Temptation Island Suomen 11. kautta on nähty televisiossa tällä hetkellä kahden jakson verran ja kolmas jakso on tulossa. Ennen kauden alkua paljastettiin yleisellä tasolla tapahtumia, mutta varsinaisia juonipaljastuksia ei kerrottu.

Erilaiset sosiaalisen median palvelut keräävät kuitenkin huhupuheita, juoruja ja muita tietoja yhteen, minkä lisäksi toisinaan mediakin töppäilee. Keräsimme tähän artikkeliin spekulaatioita ja juoruja tulevasta kaudesta. Osa tiedoista on “varmoja”, osa taas.. vähemmän varmoja. Alla on esitetty kansalaisen näkemyksiä tapahtumista ja juonenkäänteistä.

Lue myös: Temptation Island Suomen 11. kauden sinkut julkaistu – luvassa uudistuksia formaattiin

Varo juonipaljastuksia!

Saarelle tulee viides pari – mutta ketkä poistuvat?

Temptation Islandin juoruista selkeästi varmistetuin on uuden pariskunnan saapuminen saarelle. Jodelin kautta ihmiset bongasivat trailerilla vilahtaneen Joannan, joka seurusteli ennen kuvauksia laulaja Leon kanssa. Joanna on aiemmin ollut saarella sinkkuna ja eksynyt petipuuhiin.

Leo on jo esiintynyt saarelaisille ja lupasi heidän näkevän vielä. Väki ei tainnut arvata, että laulaja tulee vielä varattuna paikalle!

Spekulaatioita on riittänyt poistuvasta parista, joista vahvimpana on veikattu Semiä ja Juliaa. Yksi vaihtoehtoinen mahdollisuus on, että kaudella nähdään poikkeuksellisesti viisi paria samaan aikaan! Jakson neljä kuvaus Ruudusa on “Viiden tähden elokuva” – voisiko tämä viitata viiteen pariin?

Juorun luotettavuus: uudelle parille 100 %, viisi paria matala.

Lue myös: Keskustelutaitoinen Mari osallistuu Temptation Islandille toista kertaa – päätyi mukaan osittain sattumalta

Parit tapaavat toisensa ennen viimeistä iltanuotiota

Ennen kauden alkua huhuttiin, että parit tapaavat toisensa kauden aikana. Tämä juoru lienee ainakin jotenkin totta, mutta miten he tapaavat toisensa? Etänä, viestin välityksellä vai videoteitse? Tästä on ollut viitteitä myös Tempparien omassa viestinnässä. Mielenkiintoista nähdä, miten parit reagoivat toistensa toilailuihin!

Luotettavuus 100 %

Lue myös: Muistatko vielä Temptation Island Suomen 6.kauden parit? Näin siinä kävi, parien tilanne nyt

Pirita ja Mika jatkavat yhdessä?

Iltasanomat paljastivat kenties vahingossa yhden parin kohtalon uutisessa, jossa kerrottiin tuotannolle tulleen yllätyksenä varatun Mikan rikostausta. Iltasanomat saattoi paljastaa tahtomattaan kauden lopputuloksia, kun jutun kuvituskuvana käytettiin Mikaa ja Piritaa käsi kädessä viimeisellä iltanuotiolla, leveä hymy molempien huulilla. Kuva on sittemmin vaihdettu, mutta verkko ei unohda.

Lue myös: Here we go again – Tis-Mikalla rikostuomio pahoinpitelystä

Tämän kuvan perusteella voisi kuvitella, että pari jatkaa yhdessä saarelta. Nykytilanne on toki auki.

Luotettavuus: 50 %

Haluatko itse kirjoittaa uutisia ja saada nimeä toimittajana tai kirjoittajana? Liity mukaan ja julkaise juttusi vaikka heti tästä linkistä!

Temptation Island Suomi Nelosella ja Ruudussa keskiviikkoisin.

Päätoimittaja