Uusliberalistinen talouspolitiikka ohjaa tulot rikkaimmalle prosentille

Uusliberalistinen talouspolitiikka ohjaa tulot rikkaimmalle prosentille
Monessa maassa eriarvoistuminen ja uusliberalismi on johtanut kasvavaan eriarvoisuuteen. Kuva: Santeri Kärki

Silmääni pisti tänään uuden Suomen uutinen, jossa kerrottiin rikkaimman 1 %:n omistavan peräti 48 % maailman kaikesta varallisuudesta. Tämä taas on seurausta 1970-luvulla käyttöön otetusta politiikan muodosta, jossa tulonjakoa harjoitetaan jokseenkin epätasaisesti.

 

Itseäni tieto varallisuuden jakautumisesta ei yllättänyt ollenkaan. Uusliberalistista politiikkaa alettiin harjoittaa nimenomaan 1970-luvulla Yhdysvalloissa, mistä tämä politiikan tapa on levinnyt myös moniin muihin länsimaihin, kuten myös joillekin köyhemmille alueille. Samalla tämä 1 % kansasta omistaa erittäin paljon omaisuutta ympäri maailmaa ja hallitsee kulissien kautta poliittista päätöksentekoa talouden avulla. Poliitikot ovatkin useassa maassa vain pelinappuloita, jotka vahvistavat virkamiesten tekemät päätökset, jotka taas ovat peräisin talouden eliitiltä. Osa tästä eliitistä tekee jopa suoraan päätöksiä toimimalla kansallisen parlamentin edustajana.

Suomessa tämä näkyy näin vuonna 2018 vahvasti hallituspolitiikassa. Sipilän johtama porvarihallitus toimii lähinnä EK:n ja isoimpien yritysten marionetteina, tehden päätöksiä, jotka hyödyttävät lähinnä edellä mainittua talouden eliittiä. Lisäksi hallituksessa on useita poliitikkoja, joiden sidokset eri uudistuksiin ovat vähintään kyseenalaisia. Esimerkiksi terveydenhoidon yksityistämisen taustalla on sekä isojen yrityksen rahat että joidenkin poliittikkojen sidokset joko suoraan omistamalla tai sitten hyvä veli-verkoston kautta näihin yrityksiin, jotka tulisivat jakamaan kakkua terveydenhoitopalveluista. Rohkenen väittää, että taustalla ei ole tosiasiassa ajatus tehostetusta terveydenhoidosta, vaan enemmänkin “omien kaverien auttaminen”

Uusliberalistisen politiikan kautta suurin osa kansasta köyhtyy, kun taas rikkaimmat rikastuvat entisestään. Heitä ei niinkään haittaa esimerkiksi pankkien kaatuminen, koska sisäpiirissä tilanne tiedetään jo etukäteen ja rahat saadaan turvattua ajoissa. Sen jälkeen tavalliset kansalaiset laitetaan “pelastamaan pankkeja”, ja tämän prosessin aikana usein valuutta siirtyy keskiluokalta ja köyhiltä tälle 1 %:lle väestöstä.

Tulevaisuuden skenaarioita pohdittaessa mahdollista on, että:

-1 % eliitti  jatkaa rikastumistaan ja samalla kasvattaa kansainvälisesti vaikutusvaltaansa luoden “oligarkkien verkostoja”. Tässä skenaariossa myös suurin osa suursodista on estettävissä, sillä sotiminen pienentää heidän varallisuuttaan, toisaalta vastakkainasettelu voi heikentää kauppasuhteita. Eliitin edustajat ovat myös solidaarisia toisilleen globaaleissa verkostoissaan.
– Keskiluokka ja köyhät järjestyvät (keskiluokan johdolla), jolloin seuraa jonkinasteinen vallankumous. Vallankumouksen totaalius taas riippuu siitä, miten eliitti reagoi – jos tekevät tarpeeksi myönnytyksiä tuloerojen supistamiseksi, vallankumous jää pieneksi ja heidän valta-asemansa säilyy. Jos köyhien olemassaolo tai keskiluokan kurjistuminen kiistetään, tilanne voi äärimmillään radikalisoitua ja olemassaoleva järjestelmä muuttua.

 

Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee nykyajan globaali maailma – esimerkiksi 1870-luvulla tuloeroja pystyttiin tasaamaan lokaalilla vallankumouksella tai neuvottelemalla lokaalisti sekä antamalla tiettyjä etuuksia takaisin keskiluokalle. Nykyään eliitin vaikutusvalta ulottuu lähes jokaiseen maailmankolkkaan ja verkostot pitävät tiukasti yhtä. Paikallinen vallankumous tuloerojen tasoittamiseksi ei silloin ole välttämättä riittävä.

 

Seuraavat parikymmentä vuotta näyttävät luultavasti kehityksen suunnan. Laaja-alaiset mellakat demokraattisissakin valtioissa ovat tulevaisuudessa mahdollisia, mikäli suuriin tuloeroihin ei puututa.

Alkuperäinen artikkeli on vuodelta 2014, lisäksi lisätty pieni pätkä tekstiä.

Kansalainen