Näistä syistä suomalaiset pelkäävät käydä hammaslääkärillä

Yllättävän monella suomalaisella on hammaslääkäripelko, mikä vaikeuttaa oikea-aikaista hoitoon hakeutumista. PlusTerveys teetti selvityksen, jossa selvitettiin suomalaisten yleisimpiä syitä hammaslääkäripelkoon.

Vähiten yllättäen yleisin syy pelkoon oli kipu. Toisiksi yleisin syy oli kontrollin puute, kolmantena esiin nousi häpeä omien hampaiden kunnosta.

Kipua voidaan lievittää eri keinoin, pelko usein aiheetonta

Hammaslääkärit muistuttavat, että hoitotilanteessa voidaan aina käyttää kivunlievitykseen puudutusta ja tarvittaessa käyttöön voidaan ottaa myös esimerkiksi esilääke tai nukutushammashoito, kerrotaan PlusTerveyden tiedotteessa.

Puudutus toimenpiteenä herättää monissa pelkoa. Onneksi puudutustilanteeseenkin löytyy apukeinoja, kuten puudutusgeeli ja –laite. Tiedotteessa kerrotaan, että hammalääkärit haluavat oman suun kuntoon liittyvän häpeän haluaisimme unohtuvan, koska hammaslääkäri on nähnyt kaikenlaisia suita ja on innokas auttamaan jokaista.

Erityisesti hammaslääkärin tuoliin pelottaa istua silloin, kun edessä on hampaiden paikkaus, juurihoito tai hampaiden poisto. Vajaa puolet kyselyn vastaajista on myös jättänyt tai valmis jättämään väliin näitä toimenpiteitä hammaslääkäripelkonsa vuoksi. Hammastarkastus ei juurikaan aiheuta pelkoa, mutta kolmannes välttää myös tarkastuskäyntiä, ehkä pelätessään sen johtavan muihin toimenpiteisiin. Jotkut päätyvät hakemaan vertaistukea internetin keskustelupalstoilta, mikä voi vääristää kuvaa tulevista toimenpiteistä. Parhaiten tietoa toimenpiteistä saa hammaslääkäriasemalta. Pelko on syytä ottaa tosissaan kaikin puolin. Hammashoitopelolla on merkittävä vaikutus, jos se estää omasta terveydestä huolehtimisen.

Lue myös: Matalan kynnyksen palvelut nuorille parantaisi nuorten mielenterveydettä

Hammaslääkäripelkoa voidaan lievittää

Hammashoitopelkoa voidaan kyselyn vastaajien mukaan lievittää erilaisten toimenpiteiden lisäksi mm. sillä, että hammashoidon henkilökunta huomioi pelkopotilaan sekä kertoo toimenpiteen etenemisestä.

H

ammaslääkärin kanssa voi neuvotella itselleen sopivista keinoista: taustamusiikista, käsimerkeistä ja tauotuksesta esimerkiksi. Tärkeintä on siis kertoa ennakkoon omasta pelosta, jotta siitä voidaan selvitä. Hammashoitopelko ei ole tiedotteen mukaan ikuista, vaan se on hoidettavissa.

Päätoimittaja