Selvitys: Psykiatrisen sairaalahoitopaikkojen vähentämistä ei ole paikattu riittävästi avohoidon palveluilla

Oulun yliopistossa selvitettiin mielenterveyden palvelujen muutosta viimeisen 23 vuoden aikana. Psykiatrisen puolen sairaalapaikkojen vähentymisen myötä avohoidosta ei ole auennut paikkoja samalla tahdilla. Tarvetta on paikattu ensisijaisesti mielenterveyskuntoutujien asumispalveluiden kasvulla.

Lue myös: Matalan kynnyksen palvelut nuorille parantaisi nuorten mielenterveydettä

Selvityksestä kävi ilmi, että psykistrisen sairaanhoidon hoitopaikkoja on vähennetty merkittävästi, mutta palveluja ei ole samassa suhteessa lisätty avohoidossa. Tutkimuksessa selvitettiin lisäksi eri tasoisten asumispalvelujen käyttöä tarkemmin vuosina 2006-2018. Tarkastelun kohteina olivat tehostettu palveluasuminen, palveluasuminen ja tuettu asuminen. Selvitys paljasti, että asumispalvelujen kasvu on kokonaisuudessaan hidastunut, mutta asumispalvelujen kevyin muoto, tuettu asuminen, on jatkanut kasvuaan.

Tutkimus osoitti lisäksi, että psykiatrinen avohoito erikoissairaanhoidossa ei ole lisääntynyt kuin vasta viimeisen 10 vuoden aikana, ja sen käytön kasvu on ollut selvästi hitaampaa verrattuna osastopaikkojen määrän vähenemiseen ja asumispalvelujen kasvuun.

Tutkijoiden mukaan nykyisen järjestelmän ongelma on se, että se tarjoaa kaikille samaa palvelua, mikä lopulta johtaa epätarkoituksenmukaiseen palvelunsaantiin ja samalla osa mielenterveyskuntoutujista jää kokonaan vaille tarvitsemiaan palveluja. Pelkona on, että psykiatristen potilaiden hoito ja huolenpito ei tapahdu toivotulla tavalla suomalaisessa asumispalvelujärjestelmässä.

”On ensisijaisen tärkeää pohtia koko järjestelmässä mielenterveyskuntoutujien kuntoutuksen edistymistä ja tarjota niitä palveluja, joita he tarvitsevat”, päätutkijana toiminut EL Erfan Jahangiri sanoo Oulun yliopiston tiedotteessa.

”Tarvitsemme myös lisää tietoa asumispalvelujen piirissä olevien asukkaiden terveydestä ja kuntoutuksen vaikuttavuudesta”, Jahangiri painottaa.

Lue myös: Suomi sai risuja ja ruusuja naisten syrjinnän poistamisesta

Tutkimusaineiston data kerättiin THL:n ylläpitämästä julkisesta Sotkanet indikaattoripankista. Tutkimuksessa selvitettiin mielenterveyspalveluiden käyttöä Suomessa vuosina 1996-2018.

Päätoimittaja