Mitä tapahtui Temptation Island Suomen 9. kauden pareille? Näin heillä menee nyt

Temptation Island Suomen 9. kaudella oli mukana tuttuun tapaan 4 pariskuntaa. Suomessa kuvatun kauden puheenaiheita olivat muun muassa VP:n ja Annan parisuhde sekä Sonyan ja Mitten suhde. Kausi oli toistaiseksi viimeinen Suomessa kuvattu.

Uutiskansalainen selvitti, mitä 9. kauden pareille kuuluu nyt. Yksikään pariskunta ei lähtenyt saarelta yhdessä, mutta yksi pariskunnan jäsenistä päätyi yhteen kauden sinkun kanssa.

Lue myös: Muistatko vielä Temptation Island Suomen 6.kauden parit? Näin siinä kävi, parien tilanne nyt

Anna ja VP olivat avoimessa suhteessa

Anna ja VP Temptation Islandin 9. kaudella. Kuva: Lars Johnson/Nelonen

Anna ja VP lähtivät Temptation Islandiin avoimessa suhteessa. Pääosin Anna kävi vieraissa, VP taas reflektoi suhdettaan järkevällä tavalla ja perusteli kansalle hyvin, miksi avoin suhde oli heille on.

Matka iltanuotiolla päättyi onnellisesti, mutta pian matkan jälkeen tuli ero, koska pariskunta ei kuitenkaan ajatellut asioista täsmälleen samalla tavalla. He ovat edelleen hyvissä väleissä.

Anna on ohjelman jälkeen osallistunut eri tv-ohjelmiin ja tekee OnlyFansia. VP on siirynyt politiikkaan Vasemmistoliiton riveihin.

https://www.instagram.com/p/ClL_Bk3IgyOZ6Dyci0qHWa17lE7arXu2GvI1Kw0/?igshid=YmMyMTA2M2Y=

Lue myös: Mitä tarkoittaa avoin suhde?

Julia ja Henkka eivät kestäneet houkutuksia

Julia ja Henkka lähtivät Temptation Islandiin varmistamaan suhteensa laatua ja harkitsivat perheen perustamista. Ohjelman perusteella on hyvä, että näin ei käynyt.

Ohjelmassa Henkka petti Juliaa Joannan kanssa useaan otteeseen ja nousipa kaudella kohukin miehen touhuista, kun ehkäisy unohtui. Julia koki vapautumisen ja sääti paljon Nicon kanssa, mutta paria heistä ei tullut.

Lue myös: TIS-Joanna on upea ilmestys – katso kuva!

Viimeisen iltanuotion jälkeen koettiin jättiyllätys, kun Extrassa paljastui Julian suhde Esaan. Sitä ei osannut leikkauksesta päätellä, mutta kemia oli olemassa.

Nykyään Julialla ja Esalla on yhteinen lapsi ja he asuvat Tampereella. Kuinka söpöä!

Mirkku ja Mika kaivinkoneunelmien perässä

Mika ja Mirkku olivat kauden “nuoripari”, joilla oli jotain on-off-suhteen tapaista. Mika lankesi senjo-riitta Peppiinan eli Pepsun pauloihin, eikä pari selvinnyt houkutuksista.

Ohjelman jälkeen paljastui, että Mirkku alkoi seurustella naisen kanssa. Mika jatkaa unelmansa perään, eikä mies ole vieläkään saanut ohjelmassa haaveilemaansa kaivinkonetta. Viimeisimmän tiedon mukaan mies kuitenkin seurustelee nykyään.

Sonya ja Mitte erosivat riitaisasti

Sonya ja Mitte erosivat riitaisasti. Kuva: Lars Johnson/Nelonen

Sonya ja Mitte tekivät Temptation Islandissa historiaa, sillä Mitte oli ensimmäinen transtaustainen henkilö ohjelmassa. Hänen läsnäolonsa toi paljon kaivattua keskustelua transihmisten asemasta.

Ohjelmasta pari lähti lopulta erikseen, vaikks Sonya vielä yritti lämmitellä kaksikon välejä. Mitte halusi kuitenkin jotain muuta ja nykyään kaksikko ei ole hyvissä väleissä. Mitte seurustelee yksityishenkilön kanssa. Sonya viettää aikaa nykyään paljon Mirkun kanssa.

Sonyan Instagramissa on kuva kaksikon tuoreesta illanvietosta.

Lue myös: TIS-Meido osallistuu Temptation Islandiin toista kertaa

Temptation Island Suomi Nelosella ja Ruudussa keskiviikkoisin.

Päätoimittaja