Kelan maksaman elatusavun ja elatustuen määrä nousevat vuoden 2023 alussa.
Jalkapallon MM-kisat jatkuvat välierillä tiistaina 13.12.2022. Ennakkoon Ranska on varmin jatkoonmenijä, kun taas Kroatian ja Argentiinan ottelusta voidaan hakea yllätystä.
Euroopan unionin jäsenmaat, Euroopan parlamentti ja EU:n komissio pääsivät sopuun EU:n uudesta akkuasetuksesta. Akkujen kierrätystä aiotaan lisätä merkittävästi.
Voimakas matalapaine lähestyy Suomea etelästä ja tuo mukanaan runsasta lumisadetta sekä navakkaa tuulta. Ajokeli on huono maanantaina ja tiistaina.
Kokoomuksen kansanedustaja Elina Valtonen kritisoi SDP:n ottamaa velkaa. Toisaalta puolue ei ole esittänyt vaihtoehtoa velkaantumiselle.
Yön NHL-kierroksella Jesperi Kotkaniemi onnistui maalinteossa. Pittsburghin Sidney Crosby teki tehot 2+1 Buffaloa vastaan.
Loton kierroksella 49/2022 ei löytynyt yhtään täysosumaa. Seuraavalla viikolla potissa on noin 3,6 miljoonaa euroa.
Jalkapallon MM-kisoissa Ranska kukisti Englannin ja varmisti paikkansa välierissä. Football is not going home, tänäkään vuonna.
Marokko jatkoi MM-kisojen sensaatioitaan, kun joukkue lopetti Portugalin kisat 1-0 voitolla. Samalla Cristiano Ronaldon viimeinen mahdollisuus voittaa maailmanmestaruus karkasi tylysti käsistä.
Vihreiden europarlamentaarikko Alviina Alametsä iloitsee Euroopan komission esityksestä sateenkaariperheiden lasten oikeuksien parantamiseksi.



