Kokoomuksen Valtonen kritisoi SDP:n velanottoa

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Valtonen kritisoi SDP:n ottamaa velkaa. Valtosen mukaan valtiovarainministeriön laskelma 9 miljardin sopeutustarpeista kuulostaa realistiselta.

Lue myös: Kokoomuksen Orpo ehdotti energiakriisin keskellä tukien leikkausta – SAK jyrähti

Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Elina Valtosen mukaan SDP:n talouspolitiikka on irti realiteeteista.

“On häkellyttävää, kuinka vähän julkisia lisämenoja kaavailevat demarit ovat huolissaan siitä, että nykyisetkin hyvinvointipalvelut ovat ajautuneet haaksirikkoon”, Valtonen toteaa Kokoomuksen tiedotteessa.

Edellisessä virkamiesarviossa vaalikauden sopeutustarpeeksi arvioitiin kaksi miljardia. Nyt valtiovarainministeriö arvioi, että velkaantumista tulee taittaa kuudella miljardilla.”

Vasemmistohallituksen kädenjälki näkyy. Kun säästämisen aloittamista on potkittu jatkuvasti eteenpäin, on tietenkin myös sopeutustarve kasvanut samaa tahtia. Vasemmistohallitus leikkaa tulevien sukupolvien hyvinvoinnista”, Valtonen sanoo.

“SDP on huutanut Kokoomukselta säästölistoja koko vaalikauden. Olemme kertoneet ehdotuksemme. Kysymysmerkiksi jää mitkä ovat SDP:n keinot. Marin on tähän mennessä ehdottanut muutaman kymmenen miljoonan säästämistä ja miljarditason lisämenoja. Hyvä pääministeri, lisämenot ovat säästöjen vastakohta”, Valtonen toteaa.

Valtosen mukaan SDP:n kaavailemat veronkiristykset hidastavat talouden kasvua.

Kokoomus julkaisi aiemmin oman vaihtoehtobudjettinsa, jossa se ehdotti tukien leikkaamista ja verojen keventämistä parempituloisilta. Toisaalta puolue olisi ottanut velkaa lähes yhtä paljon, kuin nykyinen hallitus. Veronalennuksien on myös pelätty kiihdyttävän inflaatiota.

Lue myös: Brittien uusi hallitus heti kriisissä – veronalennukset uhkaavat vauhdittaa inflaatiota rajusti

Päätoimittaja