Brexit johti yritysten joukkopakoon Britanniassa

Brexit johti yritysten joukkopakoon Britanniassa

Iso-Britanniassa jo pidempään vireillä ollut ero EU:sta on johtanut kaaoottiseen tilaan maan parlamentissa. Yhteisymmärrystä erosopimuksesta ei ole, ja tämä heijastuu myös maassa toimiviin yrityksiin.

Epvarmuus Brexitistä on johtanut useiden merkittävien yritysten siirron muualle Eurooppaan, sillä varmuutta tullisopimuksista tai valuutan arvosta tulevaisuudessa ei ole. EU:n alueella toimimisesta on niille huomattava taloudellinen hyöty, joten muut Euroopan maat hyötyvät tästä.

Tuorein lähtijä on Sony, joka on kertonut muuttavansa Euroopan pääkonttorinsa Amsterdamiin. Sonyn kilpailijoista Panasonic on jo aiemmin muuttanut Hollantiin. Lisäksi suuret pankit ja finanssilaitokset ovat joko jo muuttaneet tai ovat muuttamassa muualle kaaoksen vuoksi. Myös esimerkiksi Dyson on kertonut vievänsä konttorinsa Briteistä Singaporeen ja moni muukin yritys sekä yksityishenkilö on harkinnut muuttoa.

Lähde: IL

Päätoimittaja