Mercedekselle viimein kauden ensimmäinen voitto! Bottaksen kisa suli turva-autoon

Mercedeksen George Russell jatkoi voittoputkeaan Brasilian GP:ssä, kun hän otti voiton ennen tallikaveriaan Lewis Hamiltonia. Ferrarin Carlos Sainz sijoittui kolmanneksi.

Lauantaina sprinttikisan voittanut Russell jatkoi Mersun upeaa viikonloppua hallitsemalla Brasilian kilpailua alusta loppuun asti. Kilpailun lopussa tullut turva-auto teki vielä tilanteen jännäksi, kun tallitoveri Lewis Hamilton pääsi jahtaamaan Russelia ja yrittämään estämään tämän ensimmäistä F1-voittoa. Russell piti kuitenkin 7-kertaisen mestarin koko ajan yli sekunnin päässä, joten avattavaa takasiipeä ei tullut käyttöön.

Lue myös: Mercedeksellä riemuittiin, Red Bullilla hämmästeltiin vauhdinpuutetta sprinttikisan jälkeen – näistä asetelmista lähdetään Brasilian kilpailuun

Russelille voitto oli uran ensimmäinen. Kisan parhaaksi kuljettajaksi valittiin Lewis Hamilton, joka oli lähellä uransa 104. voittoa.

Kisan jälkeen Hamilton kehui talliaan ja tallitoveriaan, minkä lisäksi yleisö sai perinteisesti kiitokset.

“George ajoi upean viikonlopun, aika-ajon ja kilpailun. Hän ansaitsee voiton”, Hamilton totesi.

Kilpailun voittanut George Russell oli yhtä hymyä.

“Mahtava tunnelma. Kiitos koko tallille, että teitte tästä mahdollista”, Russell kiitteli kisan jälkeisessä haastattelussa.

“Oli superviikonloppu. Lewis antoi kovasti painetta lopussa. Olen onnellinen lopputuloksesta”, Russell hehkutti ja kävi vielä läpi kulunutta kautta ja omaa nousuaan Mercedekselle.

Lue myös: Russell uskoo Mercedeksen olevan ongelmissa Japanissa

Ferrari ja Red Bull taistelevat kuljettajien sarjan kakkospaikasta

red F-1 car on street, F1, Ferrari,
Ferrari. Kuva: UnsPlash

Ferrarin Sainz ja Leclerc ajoivat maaliin sijoilla kolme ja neljä. Leclerc valitti lopussa useaan otteeseen talliradiossa, että Sainzin tulisi päästää hänet ohitseen MM-sarjan kakkossijan taistelussa. Talli ei tähän kuitenkaan suostunut ja Sainz nappasi uransa 15. palkintopallipaikan.

Red Bullin Verstappen sijoittui viidenneksi ja Perez kuudenneksi. Red Bull ehdotti Verstappenille, että hän päästäisi Perezin lopussa ohi, mutta tähän maailmanmestari ei suostunut. Näin ollen Perez ja Leclerc lähtevät kauden viimeiseen kilpailuun kutkuttavista asetelmista. Molemmilla on kasassa 290 pistettä.

Lue myös: Näkökulma: Kevin Magnussenin loistoveto sinetöi Schumacherin lähdön Haasilta

Suomen Valtteri Bottas oli kisan lopussa Alfa Romeollaan kuudennella sijalla ja matkalla hyviin pisteisiin. Lopussa tullut turva-auto kuitenkin nappasi porukan kasaan ja mies putosi nopealla tahdilla yhdeksänneksi. Matkaan lähti kuitenkin pisteitä, kun hän sai pidettyä Aston Martinit takanaan.

Päätoimittaja