Suomalaisilla mahtava päivä Tour De Skillä – Pärmäkoski finaaliin, Vuorellalle uran paras sijoitus

Hiihdon Tour de Ski -kiertue jatkui tänään Italian Val di Fiemmessä sprinteillä. Päivä oli suomalaisittain mahtava, sillä Krista Pärmäkoski pääsi finaaliin ja Markus Vuorela otti uransa parhaan sijoituksen.

Krista Pärmäkoski sijoittui kilpailussa lopulta kuudenneksi. Ruotsalaiset ottivat Linn Svahnin johdolla peräti kolmoisvoiton.

Pärmäkosken sijoitus kuuden joukkoon oli suomalaisten ensimmäinen finaalipaikka sprinteissä peräti kahteen vuoteen. Edellisen paikan otti juuri Pärmäkoski.

Sprintin alkuerissä peräti neljänneksi hiihtänyt Johanna Matintalo hyytyi lopulta alkueriin. Matintalo valittelikin väsymystään jo alkuerien jälkeen. Välierän jälkeen Matintalo harmitteli, ettei pitänyt vauhtia enemmän. Matintalon loppusijoitus oli 16.

Miehissä hyvä kokonaispanos, Vuorellalle uran paras sijoitus

Odotukset miesten sprinttiin eivät olleet alun alkaen kovin korkealla. Erävaiheesta jatkoon selvisi kuitenkin kolme miestä. Markus Vuorela oli 9:s, Lauri Lepistö ja Juho mikkonen sijoilla 13. ja 18. Verneri Suhonen oli harmittavasti 31. eli ensimmäinen karsiutunut.

Markus Vuorela ei hiihtänyt alkuerässään kahden parhaan joukkoon, mutta selvisi välieriin aikavertailulla. Muiden suomalaisten tie päättyi alkueriin, joissa Lauri Lepistö kaatui viimeisessä alamäessä hyvistä asemista.

Välierässä Vuorela seurasi pitkään erän ennakkosuosikkia Federico Pellegrinoa. Vuorela oli mukana loppukirissä ja jäi vain niukasti jatkopaikan ulkopuolelle oltuaan erän kolmas ja hävittyään aikavertailussa noin sekuntin.

7. sija on kuitenkin Vuorelan selvästi paras maailmancupissa. Aiempi paras sijoitus (16.) syntyi edellisessä Tourin kilpailussa.

Tour huipentuu sunnuntaina loppunousuihin miehissä ja naisissa.

Lue myös: Kommentti: Meneekö Jesse Puljujärven hypetys jälleen yli?

Päätoimittaja